Tanskassa vältettiin yksityissektorin suurselkkaus
Tanskan yksityisellä sektorilla välittäjän esitys uudeksi 2-vuotiseksi työehtosopimukseksi on hyväksytty jäsenäänestyksessä. Sen tulos julkistettiin tiistaina. Sopimus korottaa palkkoja taannehtivasti 1. maaliskuuta alkaen 0,52 euroa tunnissa.
Lähes kaksi kolmasosaa äänestäneistä kannatti esityksen hyväksymistä. Vain kolmannes äänioikeutetuista osallistui äänestykseen. Jos enemmistö olisi hylännyt esityksen ja äänestysprosentti olisi noussut vähintään 40 prosenttiin, yksityissektorilla olisi alkanut 25. huhtikuuta 600 000 työntekijän lakko.
Sopijapuolet ovat ammatillinen keskusjärjestö LO sekä työnantajien DA. LO:n puheenjohtaja Harald Børsting korostaa sopimuksessa kohtaa, jossa LO ja DA sitoutuvat tiivistämään yhteistoimintaansa ulkomaisen työvoiman sosiaalista polkumyyntiä vastaan.
Sopimuksen piirissä olevalla ammattiliitolla on oikeus saada työnantajapuolelta nopeasti tietoa epäilyttävien palkkausten työehdoista. LO ja DA tulevat tekemään yhteisiä analyysejä työmarkkinoiden harmaista alueista ja toteuttamaan yhteisiä tiedotuskampanjoita epäkohtien välttämiseksi.
Lisäksi järjestöjen tarkoituksena on arvioida yhdessä viranomaisvalvonnan tehoa ja yhteisesiintymisin vaikuttaa hallitukseen ja muihin osapuoliin sosiaalisen polkumyynnin estämiseksi.