
SASK tukee Nenäpäiväkeräyksen tuotoilla tänä vuonna Intian ja Nepalin lasten koulunkäyntiä.
Tänään vietetään Nenäpäivää – vielä ehdit mukaan auttamaan
Nenäpäiväkeräys maailman köyhimpien lasten hyväksi huipentuu tänään vietettävään Nenäpäivään. Keräyksen varat jaetaan yhdeksälle kotimaiselle järjestölle, joista yksi on Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK.
Nenäpäiväkeräyksen tuotoilla SASK tukee lapsityöläisille suunnattuja kouluja Intiassa ja Nepalissa. Lisäksi solidaarisuuskeskus auttaa paikallisia ammattiliittoja järjestämään kampanjoita lapsityön poistamiseksi.
Useat SAK:laiset ammattiliitot ja paikallisjärjestöt ovat mukana Nenäpäiväkeräyksessä. Liitot ovat perustaneet Nenäpäiväsivuille tiimejä, joiden kautta jäsenet voivat osallistua keräykseen. SAK:n Kuopion paikallisjärjestö puolestaan keräsi rahaa toritempauksella valtakunnallisten SAK-päivien yhteydessä.
Lapset kouluun ja aikuisille kunnon työtä
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Katja Lehto-Komulainen kannustaa kaikkia osallistumaan Nenäpäiväkeräykseen.
– Viiden ja puolen euron lahjoituksella SASK voi hankkia nepalilaiselle lapselle koulupuvun vuodeksi. Kaikki kouluvuoden tarpeet saadaan hankittua 44 euron lahjoituksella, Lehto-Komulainen listaa.
SAK tukee Nenäpäiväkeräystä 1 200 eurolla.
Nenäpäivän perinteinen tv-show alkaa Ylen TV2:ssa tänään kello 19.10. Nenäpäivä kuuluu myös radiossa Bassoradion, NRJ:n, Radio Novan ja YleX:n kanavilla.