Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Talouskasvun tukipilari: osaav…

Uutinen

Talouskasvun tukipilari: osaavat ja jaksavat työntekijät

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly

SAK:n elinkeinopoliittisessa seminaarissa pohdittiin, kuinka Suomi saadaan ponnistamaan taantumasta uuteen kasvuun. Teknologisen kehityksen lisäksi tarvitaan talouden avoimuutta ja infrastruktuuria, riittävää osaamista, toimivaa lainsäädäntöä ja keskinäistä luottamusta.

– Yksi tekijä nousee ylitse muiden. Se on osaaminen, sanoi SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly.

– Globaalissa palkkakilpailussa Suomi ei pärjää. Kiinastakin työ karkaa jo halvempiin maihin.

Osaamisen lisäksi täytyy satsata työntekijöiden jaksamiseen.

– Kasvua ei tapahdu, jos emme pidä huolta työelämän laadusta ja reiluista työn tekemisen ehdoista, Lyly summasi. – Tämä vaatii parempaa johtamista ja toimivampaa parempaa työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamista.

Työmarkkinoille Lyly sanoi kaipaavansa konsensusta.

– Pienen kansakunnan yhdessä haettava pärjäämisen eväitä. Näkyvissä on, että työmarkkinapolitiikka sirpaloituu ja radikalisoituu. Se voi johtaa sellaiseen politiikkaan, mikä ei ole kokonaisuuden kannalta hyvä.

Tilaisuudessa julkistettiin SAK:n kasvu- ja elinkeinopoliittinen puheenvuoro, jossa tärkeimmiksi kasvun edellytyksiksi nostetaan laajapohjainen kansallinen kasvustrategia, reilut ja yhteiset työnteon ehdot, vahva tuki teollisuudelle sekä hyvinvointiyhteiskunnasta huolehtiminen.

– Hyvinvointiyhteiskunnan merkitystä ei voi unohtaa. Tarvitsemme kaikki sen tuottamaa tukea ja palveluita, Lauri Lyly totesi.