Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Talotekniikan sähköasentajien …

Uutinen

Talotekniikan sähköasentajien työehdoista sopu

Sopimuskierros 2007

Neuvottelutilanne 2.11.2007

Sähköalojen ammattiliiton hallitus hyväksyi torstai-iltana piirisovittelija Esa Longan sovintoesityksen talotekniikka-alan sähköasentajien työehdoista. Samalla alan töitä perjantaiaamuna uhannut lakko ja hakusaarto peruttiin, kuten myös aiemmin julistettu ylityökielto. Nyt hyväksytyn sovintoesityksen piirissä on noin 10 000 Sähköliiton jäsentä.

Uusi sopimus on voimassa 1.11.2007-30.4.2010. Palkankorotukset ovat tunti- ja urakkapalkkojen kesken erisuuruiset. Tuntipalkat nousevat kolmessa vaiheessa yhteensä 12 %. Urakan takuupalkkojen korotukset tapahtuvat kahdessa erässä ja ovat yhteensä 7 %. Lisäksi urakkapalkojen erilaisia lisiä korotetaan niin, että näiden kustannusvaikutus kasvaa yhteensä 3-4 %.

Pahvin- ja paperinjalostusalalla ylityökielto

Kaiken kaikkiaan lähes 800 000 SAK:laista on jo uusien, tämän vuoden aikana sovittujen työehtojen piirissä. Syyskuun lopussa päättyneistä työehtosopimuksista ovat auki vielä mm. metsäala (Puuliitto), sanomalehdenjakajat (Viestintäliitto), pahvin- ja paperinjalostusala (Paperiliitto), puhelinpalvelut ja yhteyskeskukset (Palvelualojen ammattiliitto PAM) sekä lentoliikenteen matkustamohenkilökunta (Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY).

Paperiliitto on julistanut pahvin- ja paperinjalostusalalle ylityökiellon. Neuvotteluja alan työehtosopimuksesta jatketaan tänään piirisovittelija Longan johdolla. Jos neuvotteluissa ei synny tulosta, aloittaa Paperiliitto sunnuntaina 4.11. työtaistelun Pyroll Oy:n, Pyrollpack Oy:n, Ypap Oy:n ja Amcor Flexibles Finland Oy:n tehtailla. Työtaistelutoimenpiteet voidaan myöhemmin laajentaa koskemaan koko pahvin- ja paperinjalostusalaa.

Osa SAK:laisten alojen työehtosopimuksista päättyy vasta ensi vuoden alkupuolella. Näitä ovat mm. rakennusala, paperiteollisuus, metsäkoneala, linja- ja kuorma-autoliikenne, ahtausala, vartiointiala sekä kotimaan matkustaja-alusliikenne. Myös ulkomaanliikenteen matkustaja- ja rahtialuksien sopimukset päättyvät ensi vuoden puolella, mutta neuvotteluja alan uusista työehdoista on käyty jo elokuusta alkaen. Suomen Merimies-Unioni jatkaa näitä neuvotteluja ensi viikolla.

Neuvottelutilanne näkyy SAK:n nettisivuilla

Kaikkien SAK:laisten liittojen neuvottelutilannetta ylläpidetään SAK:n nettipalvelussa kohdassa Ajankohtaista » Teemat » Sopimuskierros 2007 » Neuvottelutilanne. Kohdan suora osoite on www.sak.fi/sopimuskierros.