Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Suomi selviytyy sopimalla

Uutinen

Suomi selviytyy sopimalla

SAK:n valtuusto Kiljavan opistolla. Kuva: Tuulikki Holopainen

SAK:n valtuuston päätöslausuma

SAK:n valtuusto pitää raamisopimusta voittona suomalaisille palkansaajille ja sopimiseen perustuvalle kulttuurille. Euroopan velkakriisin jatkuessa ja taantuman uhatessa neuvoteltu ratkaisu tuo talouteen vakautta sekä palkansaajille kohtuullisen ostovoiman kehityksen. Raamisopimuksen tärkein asia SAK:laisille palkansaajille ovat kuitenkin ne parannukset työelämään ja sosiaaliturvaan, joita liittokohtaisissa neuvotteluissa ei voitaisi saavuttaa.

Suomalaisista palkansaajista jo yhdeksän kymmenestä on raamin mukaisten sopimusten piirissä. Raamisopimuksen aikaansaaminen on vahvistanut ay-liikkeen yhtenäisyyttä. Valtuusto haluaa parantaa palkansaajaliikkeen yhtenäisyyttä edelleen ja toivoo, että vielä käynnissä olevissa työehtoneuvotteluissa päädytään raamin mukaiseen neuvottelutulokseen.

SAK:n valtuusto vahvistaa sitoutumisensa sopimusyhteiskuntaan. Työnantajien viimeaikaiset painostus- ja voimatoimet järjestäytyneitä työntekijöitä kohtaan osoittavat, että sitoutuminen ei ole molemminpuolista. SAK:n valtuusto vaatii, että työnantajat kunnioittavat työntekijöiden järjestäytymis- ja lakko-oikeutta. Työntekijöiden perusoikeuksia rikkovat työnantajat ja heidän järjestönsä on saatava vastuuseen teoistaan. Työnantajien on luovuttava kaikesta painostuksesta järjestäytyneitä työntekijöitä kohtaan. Tämä koskee myös Suomessa toimivia ulkomaisia yrityksiä.

SAK:n valtuusto vaatii viranomaisia ja poliitikkoja puuttumaan entistä voimakkaammin harmaaseen talouteen eli suoraan sanottuna talousrikollisuuteen. Harmaa talous ei koske vain tiettyjä aloja tai alueita, vaan se on leviämässä ympäri maan kulovalkean tavoin. Merkillistä on, että myös valtion omistamat tai hallinnoimat yhteisöt ovat olleet osallisina epäselvissä tapauksissa. SAK:n valtuusto vaatii laajaa lakiuudistusta tilaajavastuusta sekä merkittävää voimavarojen lisäämistä talousrikollisuuden vastaiseen taisteluun työpaikoilla.

SAK:n valtuusto odottaa, että työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimiva työvoiman käyttötapoja selvittävä työryhmä sekä raamisopimuksessa sovitut työelämän lainsäädäntöä kehittävät työryhmät saavuttavat konkreettisia tuloksia määräaikoihinsa mennessä. Työsopimuslain epäkohtiin on puututtava ja palkkatyön teettäminen näennäisyrittäjän toimeksiantona on estettävä.

Suomen teollisuus on ankaran rakennemuutoksen kourissa. SAK:n valtuusto vaatii maan hallitukselta teollisuuspoliittista ohjelmaa, joka tähtää investointien ja työpaikkojen kasvuun Suomessa. Teollisuuden toimintaedellytyksistä on pidettävä huolta esimerkiksi rikkidirektiiviä toimeenpantaessa ja komennusmiesten kulukorvauksista päätettäessä.

Suomi selviytyy sopimalla. Valtuusto tuomitsee työnantajien pelottelun työeläkkeiden leikkauksilla. Suomalaiset työeläkkeet ovat työmarkkinaosapuolten vakaassa hoidossa ja niiden perusta on poikkeuksellisen vahva. Sopimisen tiellä on jatkettava ja neuvoteltava ratkaisut, joilla hallitusohjelman mukainen kirjaus eläkkeellesiirtymisiän nostamisesta saavutetaan sekä työeläkkeiden rahoitus varmistetaan. Nuorten työllisyyden parantaminen, työttömyyden nopeampi katkaisu ja alkavien työkyvyttömyyseläkkeiden vähentäminen työelämää kehittämällä ovat tärkeimpiä keinoja. Lakisääteisen vanhuuseläkeiän alarajaan ei tarvita muutosta.

SAK:laisen liikkeen arvoja ovat vapaus, solidaarisuus, tasa-arvo, demokratia ja rauha. SAK tuomitsee muukalaisvihamielisyyden ja rasismin kaikissa muodoissaan.

Valtuusto vetoaa SAK:laisten liittojen jäseniin, että he käyttävät äänioikeuttaan tulevissa presidentinvaaleissa. Maa tarvitsee presidentin, jonka arvomaailma vastaa myös palkansaajien näkemystä hyvinvointiyhteiskunnan perusarvoista.

Valtuuston kokouksen Twitter-seuranta

Osoitteessa www.sak.fi/valtuusto voi lukea SAK:n valtuuston kokoukseen liittyviä Twitter-viestejä. Samasta osoitteesta löytyvät myös SAK:n valtuuston esittely, syyskokouksen aikataulu, liittoesitykset, lehdistötiedotteet ja uutiset.