Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Suomi on kärkikastia ILOn ylei…

Uutinen

Suomi on kärkikastia ILOn yleissopimusten ratifioinnissa

Kansainvälinen työjärjestö ILO

Pohjoismaat ovat kunnostautuneet verrattain hyvin Kansainvälisen työjärjestön ILOn yleissopimusten voimaan saattamisessa. Kaikki Pohjoismaat ovat ratifioineet ILOn kahdeksan ydinsopimusta, jotka koskevat pakkotyön ja lapsityön poistamista, samapalkkaisuutta ja tasa-arvoa työelämässä sekä ammatillista järjestäytymisvapautta ja kollektiivista neuvotteluoikeutta. Kaikista ILOn voimassa olevista yleissopimuksista Norja on ratifioinut 90, Suomi 82, Ruotsi 77, Tanska 62 ja Islanti 20.

Euroopan komissio antoi tämän vuoden heinäkuussa suosituksen, jonka mukaan EU:n jäsenmaiden tulisi ratifioida ILOn ns. ajan tasalla olevat yleissopimukset (up-to-date ILO Conventions), joita on yhteensä noin 80. Suomi on ratifioinut näistä valtaosan, 58 kappaletta.

– Suomi on kärkimaa koko maailmassa, kun katsotaan ajan tasalla olevien ILOn yleissopimusten ratifiointitilannetta. Lähiaikoina Suomessa voitaisiin kolmikantaisesti selvittää vielä ratifioimattomien yleissopimusten tilanne ja tarkastella, voisiko Suomi ratifioida lisää yleissopimuksia, sanoo SAK:n Eurooppasihteeri Katja Lehto-Komulainen.

Lehto-Komulainen on yksi niistä pohjoismaisista ay-liikkeen ILO-asiantuntijoista, joka on ollut mukana laatimassa raporttia vuosina 1980-2007 hyväksyttyjen ILOn yleissopimusten voimaansaattamisista Pohjoismaissa. Raportissa käydään maakohtaisesti läpi yleissopimusten ja niihin liittyvien pöytäkirjojen ratifiointitilannetta sekä selvitetään niitä esteitä, joita Pohjoismailla on ollut eri yleissopimusten osalta. Lisäksi raportista löytyy perustietoa ILOn yleissopimuksista ja niiden valvonnasta sekä kansallisten kolmikantaisten ILO-neuvottelukuntien toiminnasta.

Raportin tarkasteluajankohtana 1980-2007 ILOssa hyväksyttiin 35 yleissopimusta. Suomi on ratifioinut näistä Pohjoismaista eniten eli 23 yleissopimusta. Ruotsi on ratifioinut näistä 22, Norja 17, Tanska 9 ja Islanti 4.

Englanninkielinen raportti Nordic ILO Report August 2008. Ratifications by the Nordic Countries of the ILO Conventions adopted in the period 1980-2007 löytyy pdf-muodossa oikeanpuoleisen palstan linkkien kautta. Edellisen kerran vastaava selvitys tehtiin vuonna 2001.

YK:n erityisjärjestöistä ILO on ainoa kolmikantainen järjestö. Vuonna 1919 perustetussa järjestössä ovat edustettuina hallitusten lisäksi myös työnantajat ja työntekijät.