Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Suomen hallitus puolustaa Vaxh…

Uutinen

Suomen hallitus puolustaa Vaxholm-lausunnossaan työtaisteluoikeutta

Rusanen Jorma

Suomen hallitus on antanut lausunnon ns. Vaxholmin tapauksesta. Lausunnossa todetaan, että EY:n perustamissopimuksen takaaman vapaan liikkuvuuden lisäksi myös perinteiset perusoikeudet nauttivat yhteisön oikeuden mukaista suojaa. Näihin perinteisiin perusoikeuksiin lukeutuu myös oikeus ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin.

Suomen lausunnossa pidetään tärkeänä sitä, ettei EY:n kilpailuoikeudesta ja sisämarkkinasääntelystä välillisesti johdeta perusteettomia rajoituksia sosiaalisiin perusoikeuksiin. Lausunnossa todetaan lisäksi, että työtaisteluoikeuden käyttämisestä aiheutuvat epäedulliset seuraukset palvelujen vapaalle liikkuvuudelle voidaan hyväksyä, jos työtaistelutoimenpiteen olennaisena päämääränä on käyttää tätä oikeutta kansallisessa laissa sallitulla tavalla.

SAK:n päälakimies Jorma Rusanen antaa tunnustusta Suomen hallitukselle, joka tarttui mahdollisuuteen toimittaa lausunto EY-tuomioistuimelle.

– Suomi on lähtenyt puolustamaan työtaisteluoikeutta ja kansallista oikeutta estää sosiaalinen polkumyynti eli dumppaus. Oikeudenkäynnissä on kysymys siitä, tunnustetaanko työntekijöiden oikeus ryhtyä työtaistelutoimiin yhteisön perusoikeudeksi, joka voi muodostaa hyväksyttävän perusteen vapaan liikkuvuuden rajoitukselle, korostaa Jorma Rusanen.

Rusanen toteaa, että Vaxholmin tapauksen käsittelyllä ja lopputuloksella on Suomen kannalta erityistä merkitystä myös siksi, että ennakkoratkaisupyyntö liittyy kiinteästi yhteisöjen tuomioistuimessa vireillä olevaan Viking Linen Rosella-tapaukseen, joka koskee välittömästi Suomea.

– Molemmat ovat äärimmäisen tärkeitä ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluoikeuden ja työtaisteluoikeuden kannalta. Oikeusjuttujen ratkaisut heijastuvat välittömästi kaikille eurooppalaisille sopimusaloille, sanoo Rusanen.

Ulkoasiainministeriön oikeudellinen osasto toimittaa Suomen huomautuksen EY-tuomioistuimelle. Osaston edustaja toimii aikanaan valtionasiamiehenä jutun suullisessa käsittelyssä vuoden 2006 loppupuolella. Suomen lausunnon sisältö käsiteltiin kolmikantamenettelyssä.

Vaxholmin tapaus

Vaxholmin tapauksessa Ruotsin työtuomioistuin esitti EY-tuomioistuimelle Ruotsin työehtosopimusjärjestelmää koskevan ennakkoratkaisupyynnön. Työtuomioistuimelle oli epäselvää, rajoittaako yhteisön oikeus kansallisten ammattiliittojen mahdollisuutta ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin, jos ne näillä haluavat painostaa ulkomaista palveluntarjoajaa noudattamaan lähetettyjen työntekijöiden osalta ruotsalaisia työsopimusehtoja.

Laval un Partnerin ruotsalainen tytäryhtiö L&P Baltic Bygg oli saanut koulurakennuksen peruskorjausurakan Vaxholmista läheltä Tukholmaa. Tytäryhtiö käytti työhön Lavalin lähettämiä latvialaisia työntekijöitä. Laval ei suostunut allekirjoittamaan ruotsalaisen työehtosopimusjärjestelmän mukaista työehtosopimusta, minkä seurauksena ammattiliitto julisti työmaan saartoon. Työtaistelutoimenpiteiden jatkuttua Laval keskeytti työt ja ruotsalainen tytäryhtiö haettiin aikanaan konkurssiin.

Laval-yhtiö vaati Ruotsin työtuomioistuimessa, että työtaistelutoimet julistettaisiin laittomiksi. Työtuomioistuimen mukaan työtaistelut olivat laillisia Ruotsin kansallisen lainsäädännön mukaan. Laval vetosi kuitenkin siihen, että Ruotsin työmarkkinakäytäntö rajoitti palvelujen vapautta. Yhtiö piti riittävänä, että sillä oli Latviassa tehty työehtosopimus työntekijöidensä kanssa.

Viking Linen tapaus

Viking Linen tapauksessa on kyse Suomen Merimies-Unionin oikeudesta käyttää työtaistelutoimia, joilla olisi pyritty painostamaan Viking Line solmimaan työehtosopimus Rosella-alukselle sen jälkeen, kun se olisi siirretty Viron lipun alle. Viking Line riitautti kansallisten työtaistelutoimenpiteiden laillisuuden vapaan liikkuvuuden määräyksiin vedoten.

Ennakkoratkaisupyynnön EY-tuomioistuimelle on Viking Linen tapauksessa esittänyt englantilainen valitustuomioistuin. Kanne voitiin nostaa Englannissa kansainvälisoikeudellisten oikeuspaikkasäännösten perusteella, koska Viking Line nosti kanteen myös tukitoimiin ryhtynyttä kansainvälistä kuljetustyöntekijöiden liittoa ITF:ää vastaan. ITF:n kotipaikka on Lontoossa.

Katso myös

Merimies-Unioni voitti Rosella-kiistan Lontoon valitustuomioistuimessa (uutinen 3.11.2005)

Työnantajat Suomessa ja Ruotsissa käyttävät globalisaatiota tekosyynä ay-liikkeen heikentämiseen (SAK:n ja Ruotsin LO:n tiedote 8.9.2005)