Suomalaisten hintatietoisuus on edelleen hukassa
Palkkatyöläinen 10/2005
Suomalaisten mielestä hinnat ovat euron käyttöönoton jälkeen nousseet. Tilastot eivät kuitenkaan tue kansalaisten tunnetta hintojen noususta.
&#;8211 Tilastojen valossa tavallisen kuluttajan ostovoima on kasvanut, eikä minulla ole syytä asettaa tätä tietoa kyseenalaiseksi, kertoo erikoistutkija Pekka Sauramo Palkansaajien tutkimuslaitokselta.
– Löytyy kuitenkin tuotteita, esimerkiksi kahvilakahvi, jonka hinta on noussut enemmän kuin tavallisen kuluttajan tulot. Toisaalta löytyy tuotteita, esimerkiksi alkoholi, jonka hinta on laskenut selvästi, Sauramo jatkaa.
Uuden Palkkatyöläisen teemana on hinnat ja hinnanmuodostus. Lehti on tutkinut, mistä erilaisista tekijöistä muodostuu mm. reikäleivän, maitolitran ja muotivaatteen myyntihinta. Palkkatyöläisen teemasivuilta voi myös lukea reilun kaupan järjestelmästä, kaupan omien merkkien hyvistä ja huonoista puolista, Singaporen ay-liikkeen omasta kauppaketjusta ja taloudenneuvojan asiakkaiden ongelmista. Sivuilta löytyy lisäksi taulukko, josta selviää, montako minuuttia työaikaa tarvitaan hampurilaisen, leipäkilon tai riisikilon hankkimiseen eri kaupungeissa ympäri maailmaa.
Vuoden viimeisen Palkkatyöläisen muita aiheita ovat mm. paperityöntekijöiden ensimmäinen joulu työpaikalla, presidentti Halosen vierailu SAK:n valtuustossa, uusi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja pätkätöiden suhteellisesti korkea osuus Suomessa. Lehdestä löytyy myös raportti ay-avun käytöstä Indonesian Acehissa, jonne tsunami iski tuhoisin seurauksin viime vuoden lopussa.
Lue lisää Palkkatyöläisen verkkoversiosta osoitteessa www.palkkatyolainen.fi.