Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SLSY jätti lakkovaroituksen

Uutinen

SLSY jätti lakkovaroituksen

Kuva: Filip Strömsten

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY jätti tänä aamuna lakkovaroituksen, koska torstain neuvotteluissa työnantajia edustavan Palvelualojen Toimialaliiton kanssa ei edetty. SLSY:n tavoitteena neuvotteluissa on, että vain Finnairia koskeva työehtosopimus laajennettaisiin koskemaan kaikkia lentoemäntiä ja stuertteja. Lisäksi yhdistys vaatii tupon mukaisia palkankorotuksia ja ulkopuolisen vuokratyövoiman käytöstä sopimista. Työnantajapuoli on puolestaan esittänyt yksikkökustannuksien leikkauksia, jotka SLSY:n mukaan tarkoittaisivat käytännössä Finnairin matkustamohenkilökunnalle noin 15-20 prosentin palkanalennuksia.

– Miksi lentävän henkilöstön pitäisi alentaa palkkaansa jopa viidenneksellä, kun muut Finnairin henkilöstöryhmät ovat saaneet tupon mukaiset palkankorotukset? ihmettelee SLSY:n puheenjohtaja Mauri Koskenniemi.

– Matkustamohenkilöstö on joustanut jatkuvasti ja osallistunut yhtiön säästötalkoisiin. Mm. uusi miehistönkäyttöjärjestelmä on jo tuonut Finnairille 20 prosentin kustannussäästöt. Ne 8 miljoonaa euroa, jotka yhtiö nyt haluaa säästää meidän työehtojemme kustannuksella, jaettiin viime vuonna osinkoina osakkeenomistajille, Koskenniemi jatkaa.

Osapuolet tapasivat valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen tänä aamuna. Jos ratkaisua lentoemäntien ja stuerttien työehdoista ei saada aikaan, alkaa lakko näillä näkymin lauantaina 12.3. Työtaistelu koskisi aluksi Finnairia ja Blue1:ia, mutta laajenisi sunnuntaina 13.3. koskemaan myös Air Finlandin lentoemäntiä ja stuertteja.

Rakennusliitto ja AKT neuvottelevat, Paperiliiton neuvottelut pysähdyksissä

Rakennusliitto jatkaa neuvotteluja auki olevien alojensa osalta. Liitto tavoittelee neuvotteluissa mm. palkkausjärjestelmien kehittämistä liiton eri sopimusaloilla. Esimerkiksi rakennusalalla tavoitteina ovat palkkaryhmittelyn selkeyttäminen, käytännön palkan määrittymisen oikeudenmukaisuuden lisääminen ja pitävä pohja urakkatöiden aitoon lisäämiseen alalla. Ratkaisun pitäisi lisäksi painottua taulukkopalkkojen puolelle. Laatukysymyksistä Rakennusliitto pitää keskeisenä mm. perhevapaamääräysten parantamista.

Rakennusliiton valtuusto arvioi neuvottelutilannetta huomenna lauantaina. Valtuusto käsittelee kokouksessaan myös LVI-alalle viime viikolla syntynyttä neuvottelutulosta.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT jatkaa neuvotteluja satamien ahtaajien työehtosopimuksesta ensi perjantaina. Ensi viikolle on sovittu neuvotteluja myös huoltamoiden, liikenneopettajien sekä öljytuote- ja säiliöautoalan työntekijöiden sopimuksista. Tänään perjantaina jatketaan puolestaan taksiliikennettä koskevia neuvotteluja.

Sen sijaan paperiteollisuutta koskevat neuvottelut ovat edelleen pysähdyksissä Metsäteollisuus ry:n esittämien työehtojen heikennysesitysten vuoksi. Edellisen kerran osapuolet tapasivat viikko sitten perjantaina, mutta tässä kokouksessa ei sovittu uusia tapaamisia.

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen toivoo, että työnantajat keskittyisivät alan kannalta olennaisiin kysymyksiin ärsyttämisen sijaan. Ahonen uskoo, että osapuolten toimistojen välillä on odotettavissa yhteydenpitoa ensi viikon aikana. Paperiliiton valtuusto kokoontuu käsittelemään neuvottelutilannetta perjantaina 4.3.

SAK:laiset alat, joilla käynnissä työehtosopimusneuvotteluja keväällä 2005