SEL hyväksyi elintarvikealojen sopimukset
Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SEL:n liittovaltuusto ja Elintarviketeollisuusliiton hallitus ovat tänään hyväksyneet elintarvikealojen työehtosopimuksia koskevan neuvottelutuloksen. Neuvottelutulokseen päästiin myöhään viime yönä.
Kaikille elintarviketeollisuuden sopimusaloille saatiin kolmivuotiset työehtosopimukset, jotka päättyvät 31.3.2010. Leipomoita, liha-aloja, meijereitä, panimoita ja virvoitusjuomatehtaita sekä elintarviketeollisuutta koskevat työehtosopimukset tuovat ensimmäiselle sopimusvuodelle kolmen prosentin yleiskorotuksen. Kahden seuraavan vuoden korotukset sovitaan erikseen.
Liittovaltuuston kokouksessa puhunut SEL:n liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen kiitti jäsenistöä erityisesti siitä, että työnantajan työaikaheikennykset estettiin. Työnantajapuoli esitti neuvottelujen aikana vaatimuksia 10 tunnin työpäivästä ja 50 tunnin työviikosta.
SEL:n mukaan työnantaja ei myöskään saanut läpi vaatimustaan liha-alan lauantaityön rajoitusten poistamisesta. Sen sijaan työajan lyhennykset eli pekkaset ulotettiin koskemaan myös 37,5 tunnin työviikkoa tekeviä.
Kuten tähänkin asti, työaikakysymyksiä ratkoo erillinen liittojen välinen työaikatyöryhmä. Kaikki poikkeavat työaikamallit tulee hyväksyä kolmella tasolla, työntekijän kanssa, pääluottamusmiehen kanssa ja liittotasolla.
Tänään hyväksyttyihin työehtosopimuksiin sisältyy myös parannuksia sairaan lapsen hoitoon, mm. mahdollisuus palkalliseen vapaaseen myös lapsen vanhemman kanssa asuvalle avio- tai avopuolisolle.
Neuvottelutuloksen hyväksymisen myötä päättyi myös elintarvikealoilla voimassa ollut ylityökielto.