Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Seksuaalista häirintää tulee e…

Yksityisillä palvelualoilla häirinnästä kertoo yli kolmannes SAK:n kyselyyn vastanneista luottamushenkilöistä. Usein seksuaaliseen häirintään syyllistyvät asiakkaat. Kuva Mikko Stig Lehtikuva.

Uutinen

Seksuaalista häirintää tulee esiin yhä useammalla työpaikalla eikä siihen vieläkään puututa riittävästi

SAK:n luottamushenkilöille tehdyn kyselyn mukaan seksuaalista häirintää on tullut esiin joka viidennellä työpaikalla viimeisen vuoden aikana. Osuus on kasvanut selvästi vuodesta 2018.

Luottamushenkilöistä 20 prosenttia kertoo, että heidän työpaikallaan on tullut esiin seksuaalista häirintää viimeisten 12 kuukauden aikana. Vuonna 2018 osuus oli 13 prosenttia. Yksityisillä palvelualoilla häirinnästä kertoo peräti 36 prosenttia vastanneista, kun vuonna 2018 osuus oli 19 prosenttia.

– Seksuaalinen häirintä ei ole vähentynyt, vaikka siitä on puhuttu paljon. Osa kasvusta selittyy todennäköisesti sillä, että häirintä tunnistetaan ja siitä uskalletaan kertoa aiempaa paremmin. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että edelleen liian moni työntekijä joutuu kohtaamaan häirintää työssään, sanoo SAK:n työympäristöasiantuntija Anne Mironen.

Hän muistuttaa, että seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä on laissa kiellettyä.

Anne Mironen puolivartalokuvassa tuolilla istumassa.
Anne Mironen. Kuva Jaakko Lukumaa.

Kaksimielisiä vitsejä ja ei-toivottua koskettelua

SAK:n kyselyn mukaan häirintä on useimmiten sanallista, kuten kaksimielisiä vitsejä ja asiattomia kommentteja ulkonäöstä tai yksityiselämästä (81 %). Lähes puolessa tapauksista (48 %) häirintä on ollut fyysistä, esimerkiksi ei-toivottua koskettelua tai lähentelyä. Noin joka kolmannessa tapauksessa (34 %) häirintä on ollut sanatonta, kuten tuijottamista ja vihjailevia eleitä, tai se on tapahtunut viestien ja sosiaalisen median kautta (33 %).

Häiritsijä on useimmiten kollega (69 %) mutta yksityisillä palvelualoilla yli puolessa tapauksista (59 %) asiakas.

– Palvelualoilla asiakkaiden harjoittama seksuaalinen häirintä on monelle arkea. Työntekijän ei pidä joutua sietämään sitä osana työtään.

Työnantajan tulee puuttua myös asiakkaan käytökseen työpaikalla, Anne Mironen painottaa.

Työnantajien puututtava tiukemmin häirintään

SAK:n kyselyyn vastanneiden luottamushenkilöiden mukaan häirintään on puututtu asianmukaisesti 61 prosentissa esiin tulleista tapauksista. Osuus on noussut vuodesta 2018, jolloin se oli 49 prosenttia.

Lähes joka viidennessä tapauksessa (18 %) puuttuminen ei kuitenkaan ole ollut luottamushenkilöiden arvion mukaan asianmukaista, ja kahdeksassa prosentissa työnantajan tietoon tulleista tapauksista työnantaja ei ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin.

Lain mukaan työnantajan on ryhdyttävä toimiin häirinnän poistamiseksi, jos hän saa siitä tiedon, Anne Mironen huomauttaa.

– Kun lähes neljässä tapauksessa kymmenestä puuttuminen ei luottamushenkilöiden mukaan ole ollut asianmukaista tai ei tiedetä, onko työnantaja puuttunut häirintään, kertoo se siitä, että työpaikoilla on vielä paljon tehtävää seksuaalisen häirinnän kitkemisessä.

Yhä useammalla työpaikalla on ohjeet, mutta niitä ei aina tunneta

Luottamushenkilöistä kaksi kolmesta (68 %) kertoo, että työpaikalla on ohjeistus seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Vuonna 2018 ohjeistus löytyi vain hieman yli puolelta (55 %) työpaikoista.

Anne Mirosen mukaan ongelma on, että ohjeet eivät läheskään aina tavoita työntekijöitä. Yli puolet luottamushenkilöistä (56 %) myös kertoo, että he eivät tiedä, onko esihenkilöitä koulutettu tunnistamaan häirintää ja puuttumaan siihen.

– Työnantajan on käytävä ohjeet läpi uusien työntekijöiden perehdytyksessä, koulutettava esihenkilöt ja varmistettava, että jokainen työpaikalla tietää, miten häirinnästä voi ilmoittaa.

SAK:n luottamushenkilöpaneeliin vastasi lokakuussa 2026 yhteensä 945 SAK:laisten alojen luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua. Vertailutiedot ovat SAK:n luottamushenkilöpaneelista vuodelta 2018, jolloin vastaajia oli 1082.

SAK on mukana sosiaali- ja terveysministeriön laatimassa sitoumuksessa, joka sisältää käytännön toimia seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi. Tavoitteena on vahvistaa työelämän tasa-arvoa ja turvallisuutta ehkäisemällä seksuaalista häirintää. Sitoumus on rakennettu luomaan konkreettista muutosta suomalaisessa työelämässä.