Saksan DGB arvioi Attacin kanssa globalisaatiota
Saksassa ammatillinen keskusjärjestö DGB on hyväksynyt globalisaatiota koskevan arvion Saksan Attacin ja lukuisten kehityspoliittisten kansalaisjärjestöjen yhteiselimen Venron kanssa. Osapuolet pyrkivät asiakirjalla muuttamaan globalisaatioprosessia nykyistä sosiaalisemmaksi.
Kannanotossa käsitellään muun muassa köyhyyden vastaista kamppailua, ympäristönsuojelua, maailmankaupan pelisääntöjen uudistamista, palvelumarkkinoiden avaamista ja monikansallisten yritysten toiminnan sääntelyä. Asiakirja sisältää noin 40 Saksan hallitukselle ja parlamentille osoitettua vaatimusta.
Järjestöt vaativat Saksan kehitysyhteistyön määrärahojen nostamista 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä ja kehitysavun keskittämistä köyhille maille. Niiden ylisuurten ulkomaisten velkojen anteeksiantoa on joudutettava.
Palvelujen kansainvälisen kaupan pelisääntöjä koskevat neuvottelut on jäädytettävä, kunnes vuonna 1995 voimaan tulleen GATS-sopimuksen vaikutukset köyhyyteen, ympäristön tilaan ja sosiaaliseen kehitykseen on arvioitu perusteellisesti. Koulutus, terveydenhuolto, ympäristönsuojelu ja vesihuolto on poistettava niistä palveluista, joista yritykset voivat kilpailla kansainvälisesti, kannanotossa vaaditaan.
Järjestöt korostavat Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työelämän perusnormien merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen inhimillistämisessä. Monenkeskisiin kauppa- ja investointisopimuksiin on sisällytettävä työelämän perusnormeja koskevat ehdot.
Kannanottoa seuranneessa keskustelussa Attacissa mielipiteet ovat jakautuneet vastakkaisiin leireihin. Monessa puheenvuorossa on esitetty, että Attacin johto on vesittänyt järjestön linjan ja omaksunut liikaa ay-liikkeen valtavirran näkemyksiä. Omassa kommentissaan Attacin johtoelin korostaa ay-liikettä Attacin strategisena yhteistyökumppanina.
Kannanoton valmistelua koordinoi DGB:n pohjoinen-etelä-verkosto. Avoimella kutsulla toimeenpantuun valmisteluun osallistui ay-liikkeestä myös muun muassa IG Metallin, palvelualojen liiton Ver.di:n ja usean teollisuudenalan työläisiä organisoivan IG BCE:n edustajia.
DGB:n, Attacin ja Venron yhteinen asiakirja löytyy saksankielisenä DGB:n nettisaitilta (http://www.dgb.de/themen/themen_a_z/abisz_doks/g/globalisierung.pdf/file_view_raw).
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut