SAK:n yt-seuranta: Irtisanomisten määrä lievässä nousussa

Yhteistoimintaneuvotteluissa irtisanottiin tammi–huhtikuussa 2020 yhteensä 2548 ihmistä, kun vastaava luku viime vuonna oli 2134.
13.05. 16:29
SAK
Kuva: Patrik Lindström / SAK

Irtisanomisten määrä on edelleen selvästi pienempi kuin maailmaa ravistelleen finanssikriisin aikaan: vuoden 2009 neljän ensimmäisen kuukauden aikana irtisanottiin yhteensä 9 728 työntekijää, minkä jälkeen alkuvuoden irtisanomiset eivät ole kertaakaan nousseet yli 4 500 henkilön. 

Yhteistoimintaneuvottelujen piiriin joutuneiden työntekijöiden määrä laski huhtikuussa selvästi maaliskuuhun verrattuna. Yt-neuvottelut koskivat maaliskuussa 107 078:aa ja huhtikuussa 37 836 henkilöä. Laskusta huolimatta määrä on yli viisi kertaa suurempi kuin huhtikuussa 2019 (7 516). 

Alkuvuoden yt-neuvotteluluvut ovat huhtikuun notkahduksesta huolimatta ennätyskorkealla. Tammi–huhtikuussa 2020 yt-neuvottelujen piiriin joutui 170 836 ihmistä. 

Anni Marttinen

– Luku hipoo jo finanssikriisin aikaista koko vuoden ennätyslukua: vuonna 2009 yhteistoimintaneuvottelut koskivat vuoden aikana noin 199 000 työntekijää, SAK:n ekonomisti Anni Marttinen toteaa. 

Huhtikuun 2020 suurimmat yt-neuvottelut käytiin SOL Palveluissa, jossa neuvottelujen piiriin joutui yli 7 000 työntekijää. Eniten työntekijöitään irtisanoi Eckerö Line, 484 henkilöä. 

Anni Marttinen kehottaa huomioimaan yt-neuvotteluiden ja työttömien määrän nousun politiikassa.

– Työttömyysturvan tason määräaikainen korottaminen olisi hyvä keino tukea työttömien toimeentuloa ja turvata kotimaisen kysynnän palautumista rajoitustoimien jälkeen. 

SAK kerää tilastot yt-neuvotteluista ja irtisanomisista pörssitiedotteista ja muista julkisista lähteistä. Mukana ovat vain ne neuvottelut, joista on kerrottu julkisuuteen, minkä vuoksi SAK:n tilastoissa ei ole mukana esimerkiksi kaikkia työ- ja elinkeinoministeriölle ilmoitettuja tietoja. SAK:n irtisanomis- ja yt-tilastot ulottuvat kuitenkin vuoteen 2006 saakka, mikä mahdollistaa tietojen vertailun pitkällä aikavälillä. 

SAK julkaisee tilastot yt-neuvotteluista ja irtisanomisista kevään 2020 aikana kerran kuukaudessa. Tilastot eivät sisällä kuntien tietoja.

Tilastot irtisanomisista ja yt-neuvotteluista (pdf-esitys)
Irtisanomisia ja yt-neuvotteluja 2006–2019 (Excel- ja pdf-taulukko)

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.