Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n Siekkinen: Työttömyyden …

Uutinen

SAK:n Siekkinen: Työttömyyden pitkittyminen estettävä

Saana Siekkinen

– Puolet työttömäksi jääneistä ei palaa lainkaan työelämään. Koulutukseen, tukityöhön ja muihin toimiin on saatava lisää rahoitusta, jos työttömät, – myös osatyökykyiset – todella halutaan takaisin työmarkkinoille, SAK:n koulutus- ja työvoima-asioiden päällikkö Saana Siekkinen korosti puheessaan Tekijä 2010 -seminaarissa Tampereella 13. lokakuuta.

Työn epävarmuus työuran eri vaiheissa on lisääntynyt, ja työttömyys on suuri riski juuri siksi, että työelämään paluu on usein vaikeaa. SAK onkin moneen otteeseen korostanut aktiivisen työvoimapolitiikan merkitystä.

– Kouluttautuminen työsuhteen aikana on hyvä tapa ennaltaehkäistä työttömyyttä. Työelämä ja osaamistarpeet muuttuvat jatkuvasti, joten jokaisen työntekijän osaamista on syytä päivittää säännöllisesti. Siihen työnantajan on tarjottava mahdollisuus, Siekkinen muistutti.

– Kuitenkaan valtaosa SAK:laisista ei pääse osallistumaan työnantajan kustantamaan koulutukseen lainkaan, ja ammattitaidosta huolehtiminen jää omalle vastuulle. Tässä ei ole tapahtunut muutosta vuosien aikana.

Koulutusmahdollisuuksia työpaikoilla voidaan lisätä monin keinoin. Yksi mahdollisuus on sopia työehtosopimuksissa oikeudesta osallistua vuosittain ammattitaitoa parantavaan koulutukseen. Työpaikkojen pitäisi tulevaisuudessa saada koulutukseen liittyvää neuvontaa ja ohjausta yhden oven takaa, myös sähköisesti. Tämä edellyttää hallinnon rakenteiden uudistamista.