Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n Matti Huutola: Työttömyy…

Matti Huutola

Uutinen

SAK:n Matti Huutola: Työttömyyskassoja yhdistettävä

SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja ja järjestöjohtaja Matti Huutola esittää työttömyyskassojen toimialakohtaista yhdistämistä. Huutolan mukaan työttömyyskassojen määrän voisi pudottaa ainakin puoleen nykyisestä.

Yhdistämistä puoltavat taloudelliset syyt ja työmarkkinoiden muutos.

– Meille tulee kasvavassa määrin monimuotoisia ja epätyypillisiä työsuhteita. Esimerkiksi kausityöttömyyden riski olisi järkevää panna nykyistä suurempien kassojen harteille, Matti Huutola totesi Ylen tv-uutisten haastattelussa torstaiaamuna.

Huutola pitää työttömyyskassojen yhdistämistä tärkeänä myös työntekijöiden yhdenvertaisuuden kannalta.

– Aloilla, joilla on enemmän työttömyyttä, on myös korkeammat kassojen jäsenmaksut. Tasaamalla riskejä suurempien toimialakohtaisten kassojen kautta järjestelmä olisi myös nykyistä solidaarisempi työntekijöille.