Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n jäsenmikrokampanja on pä…

Uutinen

SAK:n jäsenmikrokampanja on päättynyt

SAK:n kannettava

Takuuehdot ja huolto säilyvät ennallaan

SAK:n jäsenmikrokampanja päättyi maanantaina 11.8.2008. Kymmenen vuotta sitten käynnistyneet jäsenmikrokampanjat lisäsivät merkittävästi SAK:laisten jäsenten tietoyhteiskuntavalmiuksia. Kampanjoiden aikana toimitettiin yhteensä noin 22 000 jäsenmikropakettia.

Kampanjan päättyminen ei vaikuta millään tavalla jo hankittujen jäsenmikrojen takuuehtoihin tai huoltoon. SAK:n jäsenmikrojen noutotakuu on edelleen voimassa siihen saakka, mitä mikron ostohetkellä on sovittu. Myös F-Securen virussuoja- ja palomuuriohjelmiston lisenssi jatkuu sopimuksen mukaisesti. Jäsenmikroa koskee edelleen lisäksi takuuajan kestävä takaisinostositoumus 15 %:lla alkuperäisestä hinnasta.

Tukipalvelut toimivat normaalisti kampanjan päättymisen jälkeenkin. Pomi Finlandin tekninen tuki palvelee puhelinnumerossa 0207 431 507 (ma-pe klo 9-16) ja sähköpostiosoitteessa huolto@pomi.fi.

SAK:n jäsenmikrokampanjoiden lähtökohtana on ollut antaa SAK:n jäsenille ja heidän perheenjäsenilleen mahdollisuus päästä mukaan tietoyhteiskuntakehitykseen kohtuullisin kustannuksin. Ensimmäinen jäsenmikrokampanja käynnistyi vuonna 1998. Reilun vuoden aikana kampanja toistettiin kolme kertaa. Jäsenmikrojen toimituksesta vastasivat ICL ja Hewlett Packard.

Uusi jäsenmikrokampanja käynnistettiin elokuussa 2001 kotimaisen Pomi Finlandin (ent. Pohjanmaan Mikro Oy Pomi) kanssa. Kampanjaa varten Pomi kokosi erilaisia jäsenmikropaketteja, jotka sisälsivät tarvittavat laitteet ja perusohjelmistot, valtakunnallisen kotiinkuljetuksen, viruksentorjunta- ja palomuuriohjelmiston, suomenkieliset tukipalvelut, takuuajan kestävän takaisinostositoumuksen ja valmiiksi neuvotellun rahoitussopimuksen.

Syksyllä 2003 tehdyn kyselyn perusteella SAK:n uusien jäsenmikrojen käyttäjät olivat lähes poikkeuksetta tyytyväisiä jäsenmikroonsa. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta (90 %) antoi mikrolle yleisarvosanan ”erinomainen” tai ”hyvä”. Tärkeimpänä SAK:n jäsenmikron hankinnan syynä käyttäjät pitivät sitä, että se on kokonaispaketti, joka sisältää kaiken tarvittavan (73 %). Muita yleisiä syitä jäsenmikron hankintaan olivat valmiiksi neuvoteltu osamaksurahoitus (41 %), kotimainen laitevalmistaja (37 %) ja helppo saatavuus eli valtakunnallinen kotiinkuljetus (36 %).