SAK:n Ihalainen Euroopan mallin tulevaisuudesta: Talouskasvu ja sosiaalinen kehitys voidaan yhdistää
– Talouskasvu, kilpailukyky, koheneva työllisyys ja sosiaalinen kehitys voidaan yhdistää toisiaan tukevaksi politiikaksi, totesi SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen tänään puheenvuorossaan, joka koski Euroopan mallin tulevaisuutta globalisoituvassa taloudessa. Ihalainen osallistui EAY:n Tukholmassa järjestämään eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen johdon seminaariin.
Ihalaisen mukaan uudessa työelämän kehittämisstrategiassa yhdistyvät hyvä tuottavuuden kasvu ja työhyvinvointi. Tämä edellyttää mm. uuden teknologian soveltamista, osaamisen parantamista, työorganisaatioissa tapahtuvien sosiaalisten innovaatioiden kehittämistä, hyvää johtamista ja muutosturvaa.
Lauri Ihalainen pitää Euroopan suurina haasteina mm. BRIC-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) painoarvon kasvua maailmantaloudessa sekä palvelujen ja tuotekehityksen siirtymistä halvempien kustannusten maihin teollisen tuotannon ohella. Ihalainen ei kuitenkaan halua syyttää globalisaatiota Euroopan työttömyyden pysyvyydestä, sillä osallistuminen maailmantalouteen ei automaattisesti johda työttömyyden lisääntymiseen. Tämä näkyy Euroopassakin, jossa työttömyysongelma ei koske tasaisesti kaikkia maita.
– Myös kansalliset toimenpiteet ovat ratkaisevia kasvun ja työllisyyden kannalta, Ihalainen sanoi.
Ihalaisen mukaan Euroopan on vastattava globalisaation haasteisiin sekä ulkoisesti että sisäisesti. Ulkoisesti Euroopan on vahvistettava yhteistä ääntään WTO:ssa, Maailmanpankissa, Kansainvälisessä valuuttarahastossa ja muissa globaalin talousjärjestelmän toimijoissa.
EU:n sisällä uusien työpaikkojen syntyä voidaan edistää huolehtimalla sisämarkkinoiden aidosta toiminnasta, integroimalla rahoitusmarkkinoita, avaamalla palvelumarkkinoita palveludirektiivin avulla ja torjumalla protektionistisia paineita. Uusia työpaikkoja syntyy Ihalaisen mukaan myös pitkäjänteisillä, ennustettavilla työehtosopimuksilla, jotka parantavat todellista ostovoimaa ja tukevat matalan inflaation politiikkaa.
Ihalainen pitää eurooppalaisen ay-liikkeen yhtenä tärkeimpänä tehtävänä huolehtia siitä, että vähimmäisehdot varmistavat ja kattavat työehtosopimukset eivät rapaudu eivätkä menetä merkitystään työehtojen määrittäjinä. Myös EU-tasolla tapahtuvaa työmarkkinasopimustoimintaa on Ihalaisen mielestä vahvistettava. EU:n perustuslaillisen sopimuksen aikaansaaminen olisi yksi askel tätä kohti.