SAK:n ekonomisti Ville Kopra: Talouspolitiikan tavoitteena oltava ihmisten hyvinvointi ja toimeentulo
ILOn 99. työkonferenssi Genevessä
Kansainvälisen työjärjestön ILOn työkonferenssissa on käyty keskustelua työllisyyden merkityksestä talouspolitiikassa. Keskusteluun on SAK:sta osallistunut ekonomisti Ville Kopra. Kopra kommentoi SAK 2025 -blogissa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n edustajan Simo Pinomaan väitettä siitä, että korkeammista työllisyysasteista olisi automaattisena seurauksena työn tuottavuuden lasku.
– Kansantuote ja tuottavuus voivat kasvaa myös nykyistä selvästi korkeammilla työllisyysasteilla, sekä Suomessa että muualla, Ville Kopra kirjoittaa.
– Se, että vaikeasti työllistyvien työllistämistä tuetaan myös julkisin varoin, ei tee toiminnasta menoautomaattia – päinvastoin. Näin parannetaan tutkimustenkin perusteella selvästi henkilön mahdollisuuksia työllistyä jatkossa avoimille työmarkkinoille, mikä johtaa käytettyjen resurssien moninkertaiseen takaisinmaksuun, Kopra jatkaa.
– Talouspolitiikan tavoitteena ei pidä yksipuolisesti olla BKT:n ja työn tuottavuuden maksimointi, vaan ihmisten hyvinvointi ja toimeentulo. Yhteiskuntaa on rakennettava paitsi vaurauden lisäämisen näkökulmasta, myös miettien sitä, kuinka kansantaloudessa voidaan hyödyntää erilaisten – myös työmarkkinoiden ulkoreunoilla hapuilevien – ihmisten työpanos.
Ville Kopran ja SAK:n kansainvälisten asioiden johtajan Marjaana Valkosen raportteja ILOn työkonferenssista voi lukea osoitteessa http://blogit.sak.fi/sak2025.