SAK:n aluetoimintaa uudistetaan
SAK:n hallitus on päättänyt uudistaa järjestön aluetoiminnan rakennetta. Hallitus hyväksyi tänään periaatelinjauksen, jonka tavoitteena on turvata aluetoiminnan jatkuminen supistuvassa talousraamissa.
Tulevan edustajakokouskauden aikana, vuoteen 2016 mennessä, SAK:n aluetoimintapisteiden määrä vähenee kolmestatoista seitsemään. Alueille muodostetaan vähintään kolmen työntekijän toimistoja, mikä mahdollistaa henkilöstön erikoistumisen eri osaamisalueisiin. Henkilöstön väheneminen toteutetaan eläkkeelle siirtymisten myötä.
Aluetoiminnan uudistuksen käytännön yksityiskohdat päätetään toukokuussa.