Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK: Velkakriisi vaatii järeäm…

Uutinen

SAK: Velkakriisi vaatii järeämpiä toimenpiteitä

Euroja

Velkakriisin ratkaisemiseen tarvitaan nykyistä toimivampia lääkkeitä, SAK katsoo. Julkisen ja yksityisen säästämisen lisääminen johtaa tuotteiden ja palveluiden kokonaiskysynnän vähenemiseen ja siten hitaaseen talouskasvuun. Pahimmillaan uhkana on velkadeflaatio.

Kriisivaltioiden velkojen uudelleenjärjestely olisi SAK:n arvion mukaan ”pienemmän vahingon tie”. Lisäksi Euroopan rahoitusvakausvälineen, Euroopan vakausmekanismin ja Euroopan keskuspankin toimintaa tulisi arvioida kokonaisuutena.

Vakausmekanismi ja rahoitusvakausväline eivät nykyisellään todennäköisesti ole riittävän järeitä työkaluja Euroopan taloustilanteen vakauttamiseksi.

”Suomessa tulisi harkita ERVV:n ja EVM:n muuttamista EKP:n takauksella toimiviksi pankeiksi”, SAK katsoo eduskunnan talousvaliokunnalle jättämässään lausunnossa. Vastaavaa järjestelyä on ehdottanut EK:n johtaja Jussi Mustonen.