Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK: Tulevan hallituksen tartu…

Kuva Patrik Lindström.

Uutinen

SAK: Tulevan hallituksen tartuttava määrätietoisesti ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöön

SAK vaatii tulevalta hallitukselta järeää toimenpidepakettia, jolla ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöön pystytään puuttumaan nykyistä tehokkaammin. 

Tuoreiden viranomaisten harmaan talouden valvontatietojen mukaan ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö on lisääntynyt. Harmaan talouden valvontaa tekevät viranomaiset törmäävät yhä useammin tilanteisiin, joissa työsuhteita naamioidaan yrittäjyydeksi. Niin sanotussa kevytyrittäjyydessä työnantajan velvollisuuksia siirretään työntekijöille. Myös kiskonnan tapaista työsyrjintää koskevien tapausten määrä kasvoi jo neljättä vuotta peräkkäin.

Valvontatietojen mukaan työnantajat eivät usein työsuhteessakaan noudata vähimmäistyöehtoja ulkomaalaisten työntekijöiden kohdalla. Työsuojeluviranomaisten tarkastuksissa on paljastunut puutteita erityisesti palkkauksessa.

– Tiedot ovat huolestuttavia ja kertovat, että valvonta ja rangaistukset eivät ole riittävällä tasolla. Jos tuleva hallitus haluaa lisätä työperäistä maahanmuuttoa, edellyttää se nykyistä määrätietoisempaa ja tehokkaampaa puuttumista työntekijöiden hyväksikäyttöön ja kovempia rangaistuksia siihen syyllistyneille työnantajille, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Hän huomauttaa, että kokoomuksen esittämä paikallisen sopimisen vapauttaminen ja yleissitovuuden heikentäminen helpottaisi työvoiman hyväksikäyttöä entisestään.

SAK on listannut useita toimia, joilla työntekijöiden hyväksikäyttöön voidaan puuttua. 

– Ehdotamme muun muassa, että tuleva hallitus säätää ammattiliittojen kanneoikeudesta ja uusista matalan kynnyksen oikeussuojakeinoista, joilla työntekoa koskevan sopimuksen oikeudellista luonnetta voidaan vahvistaa ja estää työsuhteen naamiointi yrittäjyydeksi.

Kanneoikeuden laajentaminen mahdollistaa sen, että ammattiliitto voi nostaa kanteen oikeudessa työntekijän puolesta. Tämä auttaa tilanteissa, joissa hyväksikäytön uhri ei uskalla tai pysty nostamaan itse kannetta. 

SAK esittää myös muun muassa rikosten vanhentumisaikojen ja työsuhteeseen perustuvien työaikasaatavien kanneaikojen pidentämistä. Liiketoimintakiellon ja yhteisösakon käyttöä työrikoksissa olisi laajennettava nykyisestä.

Tutustu tarkemmin SAK:n esittämiin keinoihin.