Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK tukee vammaisten nuorten k…

Atso Ahonen (22) haluaisi itselleen työn johon heittäytyä. Lue hänen tarinansa sivun alalaidan linkistä.

Uutinen

SAK tukee vammaisten nuorten kesäduuneja

SAK on tänä vuonna lahjoittanut joulukorttirahansa Vamlasille. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Vamlas on haastanut työnantajia mukaan Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan.

Haastekampanjan tavoitteena on saada koko sosiaali- ja terveyssektori ja muutkin työnantajat osallistumaan vammaisten nuorten työllistämiseen.

Vamlasin toiminnanjohtaja Pauliina Lampinen iloitsee SAK:n tuesta.

– Se on tärkeä viesti, sillä palkansaajaliikkeellä on keskeinen rooli työmarkkinoilla ja sitä kautta vammaisten nuorten työllistämisessä. Tämä osoittaa, että Vamlasin työlle nuorten työllistämiseksi on tilausta ja arvopohjaa suomalaisessa yhteiskunnassa, Lampinen iloitsee.

Päätös tukea vammaisten nuorten kesäduunin hankkimista syntyi, kun SAK:n viestintäpäällikkö Jaana Pohja tutustui Vamlasin sosiaali- ja terveysalalle heittämään haasteeseen.

– Hain hyvää ideaa joulukorttirahoille. Näin Vamlasin tiedotteen ja ajattelin, että tämä on juuri sitä, mitä haluamme SAK:ssa tukea, Pohja kertoo.

Vamlasin haaste on osa Suomen lasten ja nuorten säätiön vetämää Vastuullinen kesäduuni -kampanjaa.

Tiimin kovin pelaaja – Lue nuoren miehen tarina