
SAK:n työehtoasiantuntija Katarina Murto.
SAK: Nollatyösopimusten ongelmat korjattava lakimuutoksilla
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK vaatii, että nollatyösopimusten epäkohdat on korjattava lakimuutoksilla. Nollatyösopimusten ongelmia selvittänyt kolmikantainen työryhmä julkaisi raporttinsa tänään tiistaina.
Nollatyösopimuksessa työtuntien vähimmäismäärä on nolla. Työnantaja voikin siksi lopettaa töiden tarjoamisen koska tahansa ilman perusteltua syytä. SAK:n työehtoasiantuntija Katarina Murto pitää tällaisia sopimuksia kohtuuttomina, koska työnantaja voi kiertää niillä työntekijöitä suojaavaa työlainsäädäntöä.
– Lisäksi työsopimusta solmittaessa lähtökohtana tulee olla, että sovittu työaika vastaa mahdollisimman hyvin toteutuvaa todellista työaikaa. Jos työaika poikkeaa sovitusta, muutoksen olisi vakiinnuttava työsuhteen ehdoksi.
Murron mukaan nollatyösopimuksiin liittyy paljon epäselvyyksiä.
– Lakimuutokset ovat perusteltuja ja välttämättömiä tilanteen korjaamiseksi.
Vastikään solmitun työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaan kolmikantainen työryhmä selvittää kriteereitä, joilla tehty työaika vakiintuu työsopimukseen sitovaksi ehdoksi. Myös hallitus sopi rakennepoliittisessa ohjelmassaan jatkavansa selvitystyötä muun muassa nollatyösopimusten ongelmien korjaamiseksi.
Lisätiedot
SAK:n työehtoasiantuntija Katarina Murto, puh. 050 568 9188