SAK haluaa maahanmuuttajille reilut työehdot
SAK ei vastusta työperäistä maahaanmuuttoa, kunhan varmistetaan, että Suomessa tehtävään työhän sovelletaan suomalaisia lakeja ja työehtosopimuksia. – Ulkomaisen työvoiman käyttö ei saa johtaa orjamarkkinoiden syntyyn, SAK:n maahanmuuttoasiantuntija Eve Kyntäjä tähdentää.
Kyntäjä hämmästelee viime aikoina julkisuudessa esitettyjä väitteitä, että ay-liike olisi tekemässä ulkomailta tulleista työntekijöistä syntipukkeja tai suhtautuisi maahanmuuttajiin kielteisesti. Tämäntyyppistä vihjailua on esitetty mm. Markus Himasen ja Jukka Könösen artikkelissa (Kansan Uutiset 8.12.) sekä Enbuske & Linnanahde Crew´ssä (Radio Nova 11.12.).
– Sen sijaan SAK on huolissaan erityisesti niistä heikoimmassa asemassa olevista ulkomaisista työntekijöistä, jotka eivät osaa kieltä ja ovat tietämättömiä omista oikeuksistaan. Mikäli työmarkkinoiden kahtiajakautuminen jatkuu tätä vauhtia, Suomeen syntyy pahimmassa tapauksessa siirtotyöläisten kertakäyttöinen halpatyöluokka, jota on helppo riistää ja käyttää hyväksi. Tällaisella kehityksellä on vaarallisia seurauksia, joista löytyy esimerkkejä muista Euroopan maista, Eve Kyntäjä toteaa.
Kyntäjän mukaan moitittavaa kannattaisi etsiä ennemminkin työnantajapuolelta.
– Työantajat haluavat maksimoida voittonsa minimoimalla työvoimakustannukset. Ulkomaisia työntekijöitä suorastaan riistetään, Kyntäjä sanoo.
SAK ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ovat kritisoineet voimakkaasti Uudenmaan ELY-keskuksen päätöstä luopua siivousalan saatavuusharkinnasta. Linjaus avaa käytännössä siivousalan työmarkkinat Uudellamaalla EU:n ulkopuolisista maista tuleville työntekijöille.
– Siivousalalla ei ole pulaa työvoimasta, vaan kunnon työoloista. Alan työolosuhteet, palkka ja tarjolla olevat työtunnit ovat johtaneet henkilöstön suureen vaihtuvuuteen, mitä ei ratkaista määrittelemällä siivousala työvoimapulan alaksi, Eve Kyntäjä huomauttaa.