SAK budjettiriihestä: Työttömien palvelut turvaavat työllisyyden palautumisen 

Hallituksen tärkein tehtävä on nyt hillitä epidemiaa ja samalla turvata talouden ja työllisyyden suotuisa kehitys. Valtion nopea velkaantuminen on vastuullinen ja taloudellisesti perusteltu reaktio koronakriisiin.  
12.08.2020 15:36
SAK
SAK korostaa, että hallituksen keskeinen tehtävä on nyt turvata talouden ja työllisyyden suotuisa kehitys. Kuva Patrik Lindström.

– Valtion pitää omilla toimillaan luoda kysyntää ja sitä kautta tukea työllisyyden palautumista. Toki hyvinvointivaltion pitkän aikavälin kestävyys pitää turvata, mutta se ei ole tämän päivän asia. Tätä hallitusta tullaan arvioimaan lähinnä sen perusteella, miten se hoitaa koronakriisin, muistuttaa SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta

Tänään valmistunut valtiovarainministeriön budjettiesitys muodostaa pohjan hallituksen neuvotteluille ensi vuoden budjetista. Odotetusti budjettiesitys perustuu pitkälti aiempiin linjauksiin ja uusien poliittisten päätösten tekeminen jää hallituksen budjettiriiheen syyskuussa.  

Työllisyystoimista linjaaminen tulee olemaan budjettiriihen isoja kysymyksiä. SAK:n mielestä työttömien toimeentuloon kohdistuvien leikkausten sijaan pitää etsiä keinoja tukea työttömien työllistymistä.  

– Meillä ei ole varaa jättää työttömiä oman onnensa nojaan. Työttömyyden noustessa myös työttömien palveluihin täytyy panostaa. Riittävät resurssit mahdollistavat sen, että heitä voidaan auttaa yksilöllisesti työnhaussa ja tarvittaessa osaamisen päivittämisessä.   

SAK:n näkökulmasta elvytyksessä pääpaino pitää olla julkisissa investoinneissa. Esimerkiksi panostukset infraan, ilmastotoimiin ja koulutukseen tukevat taloutta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. EU:n elpymispaketti tukee sekä kotimaisen kysynnän että viennin elpymistä. Uusien laajojen yritystukipakettien laatiminen ei sen sijaan ole nyt ajankohtaista. 

– Yritysten rahoituksen saatavuudesta on huolehdittava vastaisuudessakin, mutta vastikkeettoman tukirahan jakaminen yrityksille ei ole kustannustehokasta. Julkiset investoinnit ovat parempi tapa vahvistaa työllisyyttä, huomauttaa Kaukoranta.  

Julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi verotuksessa on pidemmällä aikavälillä selvää korotuspainetta. Tässä suhdannetilanteessa kokonaisuuden pitäisi olla pikemminkin elvyttävä.  

– Yleisiin veronkevennyksiin ei ole varaa ja julkista taloutta vahvistavien veronkorotusten aika on myöhemmin. Sen takia verokokonaisuus voisi nyt koostua esimerkiksi kotitalousvähennyksen kasvattamisen kaltaisista täsmätoimista.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.