Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Sairauspoissaolojen määrä on p…

Uutinen

Sairauspoissaolojen määrä on pysynyt ennallaan

Erkki Laukkanen. Copyright: Mervi Sensio

YLE Mikaelin aiheena työolot ja työhyvinvointi

Työnantajat ovat halunneet muuttaa sairauspoissaolojen säädöksiä sillä perusteella, että sairauspoissaoloja olisi liikaa. SAK:n ekonomisti Erkki Laukkanen oikoo Yle Mikaelin haastattelussa näitä väitteitä. Tuoreimman työolotutkimuksen mukaan sairauspoissaoloissa ei ole tapahtunut erityistä muutosta, vaan sairauksia podetaan keskimäärin kahdeksan päivää palkansaajaa kohti vuodessa, mikä on sama lukema kuin kymmenen vuotta sitten.

YLE Mikaeli kartoittaa tuoreessa työelämäjutussaan suomalaisia työoloja ja niiden vaikutusta työntekijöiden hyvinvointiin. Erkki Laukkasen lisäksi ääneen pääsevät työsuojeluvaltuutettu Marketta Kiukas ja vastaava työterveyshoitaja Raija Nokelainen. Jutut on toimittanut Mervi Sensio ja ne löytyvät YLE Mikaelin nettipalvelusta osoitteesta www.yle.fi/mikaeli.