Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ruotsin teollisuuteen ehdoteta…

Uutinen

Ruotsin teollisuuteen ehdotetaan 3,9 prosentin korotuksia vajaalle kahdelle vuodelle

Ruotsin teollisuudessa käydään parhaillaan tes-neuvotteluja

Ruotsin teollisuuden tes-neuvottelut ovat pitkällä. Osapuolten on määrä vastata tänään perjantaina klo 14 Suomen aikaa neuvottelujärjestelmään kuuluvien puolueettomien sovittelijoiden esitykseen.

LO-Tidningenin mukaan sovittelijat ehdottavat 22-kuukautista sopimusta, joka korottaisi palkkoja yhteensä 3,9 prosenttia. Ensimmäisenä vuotena korotus olisi 1,5 prosenttia, toisena 1,4 prosenttia. Loput 1,0 prosenttia käytettäisiin erilaisiin palkantarkastuksiin.

Ammattiliitot lähtivät neuvotteluihin tavoitteenaan 1-vuotinen sopimus, joka korottaisi palkkoja 3,7 prosenttia.

LO-Tidningen kertoo, että työnantajat ovat hyväksyneet sopimuskautta koskevan ehdotuksen, mutta ammattiliitot eivät halua sopimusta, jonka voimassaolo päättyisi marraskuun 2013 lopussa.

Ammatillisessa keskusjärjestössä LO:ssa teollisuustyöntekijöitä edustavilla ammattiliitoilla on yhteiset tavoitteet, ja ne ovat sitoutuneet tiiviiseen yhteistoimintaan kamppailun aikana. Rintamasta tosiin puuttuu paperityöläisten liitto Pappers, jolla on yhteiset tavoitteet ja lupaus toiminnan keskinäisestä koordinoinnista LO:n muiden jäsenliittojen kanssa.

Eriseuraisuus LO:n sisällä johtuu siitä, että liittojen tasa-arvoerää koskevat tavoitteet poikkeavat toisistaan.