Ruotsin LO ryhtyi seksuaalisten vähemmistöjen festivaalin yhdeksi päärahoittajaksi
Ruotsissa ammatillinen keskusjärjestö LO osallistuu heinäkuussa Tukholmassa järjestettävän homo-, bi- ja transseksuaalien festivaalin (Stockholm Pride) rahoitukseen 33 000 eurolla.
”Tämä osoittaa, että olemme tosissamme, kun puhumme kaikkien ihmisten yhtäläisistä oikeuksista ja arvoista.” Näin järjestönsä päätöstä perustelee LO:n puheenjohtaja Wanja Lundby-Wedin. Hän korostaa, että kamppailu seksuaaliseen suuntaukseen perustuvaa syrjintää vastaan kuuluu ay-liikkeen tärkeisiin tehtäviin.
LO hyödyntää festivaalin tukemisessa rahastoaan, jonka tarkoituksena on kulttuuritoiminnan edistäminen ja pitkäjänteinen vaikuttaminen mielipiteiden kehitykseen. Tukisummallaan LO nousee vuosittaisen tapahtuman pääsponsoreiden joukkoon.
”Päätös on merkittävä viesti LO:n homo-, bi- ja transseksuaalisille jäsenille ja luonnollinen tapa jatkaa LO:n ja sen usean jäsenliiton joitakin vuosia sitten aloittamaa työtä”, LO:n tiedotteessa todetaan.
Puheenjohtaja Lundby-Wedinin mukaan sen on tultava itsestäänselvyydeksi, että seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän uhrit turvautuvat ay-liikkeen apuun. Vahvistaakseen tämän edellytyksiä LO kouluttaa tänä vuonna homo-, bi- ja transeksuaalisuuteen liittyvissä asioissa henkilöitä, jotka antavat puhelinneuvontaa kesätöitä tekeville.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut