Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ruotsin Kommunal ravistelee ty…

Uutinen

Ruotsin Kommunal ravistelee työnantajia laajentamalla lakkorintamaa

Kommunalin mielenosoitus Tukholmassa maaliskuussa 2003. Kuva: Nikolaj Alsterdal.

Ruotsin kunta-alan ammattiliitto Kommunal laajensi tänään jo yli kuukauden jatkunutta lakkoaan, jolla järjestö tavoittelee palkkoihin 5,5 prosentin korotusta. Lakossa on yli 48 000 työntekijää 136 kunnassa.

Viime viikolla tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan 82 prosenttia ruotsalaisista tukee lakkolaisia. Peräti 97 prosenttia kansalaisista pitää tärkeänä tai erittäin tärkeänä palkkojen korottamista niin, että terveys- ja sosiaalipalvelun tehtäviin on tarjolla kylliksi pätevää työvoimaa. Kyselyssä joka kolmas totesi, että palvelujen keskeytyminen on vaikuttanut heidän arkeensa.

Ensi viikon keskiviikkona 18 000 linja-auton- ja raitionvaununkuljettajaa aloittaa solidaarisuuslakon, ellei neuvottelutilanteessa tapahdu sitä ennen ratkaisevaa käännettä. Viime ja toissa viikolla osapuolet eivät neuvotelleet lainkaan.

Kommunalin lakko ei ole sujunut säröittä Ruotsin ay-liikkeessä. Jo ennen työtaistelun alkua eräät ammatillisen keskusjärjestön LO:n jäsenliittojen johtohenkilöt arvostelivat julkisesti Kommunalin palkkatavoitteita, jotka ylittävät muiden alojen viimeaikaisten ratkaisujen tason.

Eilisessä Aftonbladetissa LO:n entinen puheenjohtaja Stig Malm puolestaan arvostelee teollisuuden ammattiliittoja Kommunalin lakon moittimisesta. ”Minun aikanani (LO:ssa) olimme tarkkoja siitä, että autoimme yhdessä heikkoja ryhmiä. Toivon käynnissä olevan konfliktin opettavan LO:n johdolle, että palkkapolitiikkaa on ajettava yhtenäisenä. Kun pitää sormea napilla, jolla voi pysäyttää koko Ruotsin, on hieman toisenlaisessa asemassa kuin lastentarhojen ja kaatopaikkojen toiminnan pysäyttäjä”, Malm sanoo.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut