Rakennusaineyhtiö maksaa asbestin uhreille 2,4 miljardia
Rakennusaineyhtiö James Hardie käyttää 2,4 miljardia euroa korvauksiin asbestin uhreille. Kuusi vuotta jatkunut kiista korvausten maksamisesta ja suuruudesta päättyi keskiviikkona James Hardien yhtiökokouksen ratkaisuun. Yhtiökokouksessa siitä tehtiin lähes yksimielinen päätös.
Asbestille altistuminen synnyttää riskin sairastua hengenvaarallisiin sairauksiin. Oireet puhkeavat vuosia vakavan altistumisen jälkeen. Sen vuoksi James Hardie on sitoutunut maksamaan korvauksia aiheuttamistaan terveydellisestä vahingoista seuraavan 40 vuoden ajan.
James Hardien painostusta johti Australian ay-liike yhdessä asbestin uhrien puolustusryhmien kanssa. Osapuolena on ollut myös Australian Uuden Etelä-Walesin osavaltio. Vielä viime vuosina yhtiö yritti välttyä korvauksilta muokkaamalla rakennettaan ja siirtämällä pääomiaan Australian ulkopuolelle. Sinnikäs painostus ei kuitenkaan jättänyt James Hardien päättäjille vaihtoehtoa, vaan he joutuivat myöntymään mittavaan korvaussummaan.
James Hardie on Australian suurin asbestituotteiden valmistaja. Sillä on tuotantoa myös Uudessa Seelannissa, Filippiineillä ja Yhdysvalloissa. 2 500 henkeä työllistävällä yhtiöllä on asiakkaita ympäri maailmaa.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta on toimittanut Juhani Artto
juhani.artto@kaapeli.fi