Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Raamisopimuksen kattavuus arvi…

Uutinen

Raamisopimuksen kattavuus arvioidaan marraskuun lopulla

Lauri Lyly

– Työmarkkinoiden raamisopimuksen kattavuutta arvioidaan vasta viiden viikon kuluttua. Siihen saakka neuvotteluja kannattaa jatkaa ja luoda edellytykset sopimusten tekemiseen, muistuttaa SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly.

Metalliteollisuuden työehtosopimusneuvottelujen katkeaminen ei siis vielä kaada raamisopimusta.

– Metallin ja Teknologiateollisuuden neuvotteluiden sovintoesitys kaatui ensisijaisesti rahaan ja palkkarakenteeseen. Työnantajapuoli on pitänyt raamisopimusta liian kalliina. Työntekijäpuoli puolestaan vaati ensisijaisesti korotusten jakamista yleiskorotuksena, Lyly sanoo.

Lylyn mukaan vielä ei kuitenkaan mitään ole lopullisesti ratkaistu.

– Viiden viikon kuluessa teknologiateollisuuteen syntyy todennäköisesti sopimus. Sen ja muiden alojen neuvottelujen myötä nähdään, millaisen kattavuuden raamisopimus saa, Lyly toteaa.

Raamisopimuksen keskeiset kohdat tarkemmin eriteltyinä ja muuta sopimukseen liittyvää aineistoa löytyy osoitteesta www.sak.fi/sopimuskierros. Teknologiateollisuuden työtaistelusta löytyy lisätietoja Metalliliiton nettipalvelusta.