Qatar ei sovi seuraavien ilmastoneuvottelujen isännäksi
Durbanin ilmastoneuvotteluissa tehtiin ensimmäinen päätös jo pari päivää sitten: Qatar isännöi seuraavat ilmastoneuvottelut. Maailman ay-liike toivoo, että YK:n ilmastoneuvottelujen osapuolet harkitsisivat tätä päätöstä uudelleen. Ilmastoneuvotteluja ei pitäisi aloittaa Qatarissa ennen kuin maa kunnioittaa työntekijöiden oikeuksia.
&#;8211 On huolestuttavaa, että seuraavien YK:n ilmastoneuvottelujen isäntänä on maa, joka vaikeuttaa systemaattisesti ilmastoneuvottelujen etenemistä ja on maailman suurin kasvihuonekaasujen päästäjä asukasta kohden mitattuna. Lisaksi Qatarissa ei kunnioiteta työntekijöiden oikeuksia, sanoo SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Pia Björkbacka blogikirjoituksessaan.
Työntekijöiden oikeuksia poljetaan rankasti
Qatarin lain mukaan maassa voi olla vain yksi ammattiliitto, ja senkin toimintaa rajoitetaan voimakkaasti. Liittoon ei voi kuulua ollenkaan, jos on virkamies tai ulkomaalainen työntekijä. Lisäksi ammattiliiton valtuustojen työskentelyä rajoitetaan lailla.
Qatarin hallitus kontrolloi tiukasti työehtosopimusneuvottelujen sääntöjä ja prosesseja. Hallitus vaikuttaa voimakkaasti myös sopimusten sisältöön, kestoon ja siihen, miten työehtosopimuksia tulkitaan. Myös lakon järjestäminen on maassa erittäin vaikeaa.
Erityisen hankalaa on ulkomaalaisilla työntekijöillä, joiden palkat ja työskentelyolosuhteet ovat ala-arvoiset. Kyse ei ole marginaaliryhmästä: Qatarin työntekijöistä 87 prosenttia on ulkomaalaisia ja heidän palkkansa alle 4000 dollaria vuodessa.
– Maassa, joka Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan on maailman rikkain, nepalilaisen rakennustyöntekijän palkka on noin 24 kertaa pienempi kuin maan keskipalkka. Tämän vaatimattoman vuositulon työntekijä saavuttaa työskentelemällä 18 tunnin työpäiviä, Björkbacka kauhistelee.
Palkkojen vaatiminen vie vankilaan
Jos työntekijät vaativat oikeuksiaan, heidät voidaan erottaa työstä, vangita tai karkottaa maasta. Näin kävi 90 nepalilaiselle työntekijälle viime vuonna 2010. Erityisesti kotitaloustyöntekijöitä myös hakataan ja käytetään seksuaalisesti hyväksi.
YK:n ilmastonmuutosta koskeva konferenssi pidetään 28.11.–9.12.2011 Durbanissa, Etelä-Afrikassa. SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Pia Björkbacka edustaa palkansaajakeskusjärjestöjä Suomen virallisessa valtuuskunnassa. Seuraa Pian blogia SAK:n blogisivustolla.