Puheenjohtaja Ihalainen: Työnantajapuolen asenteet kärjistävät sopimusneuvotteluja
Työnantajien kärjistyneet asenteet auki olevissa neuvottelupöydissä huolestuttavat SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaista. Työehtosopimusten ulkopuolella on edelleen useita SAK:laisia aloja, joilla yhteensä työskentelee lähes 100 000 ihmistä. Monilla näistä aloista sopimusneuvottelut ovat edenneet varsin nihkeästi. SAK:laisista aloista oikeastaan vain rakennusalalla neuvottelut ovat edenneet asiallisessa hengessä. Lentoemäntien ja stuerttien neuvotteluasetelma puolestaan on jo johtanut aina lakonuhkaan asti.
– Olisi nyt erittäin arvokasta, ettei työnantaja kärjistäisi neuvotteluasetelmia täysin tuporaamista irrallaan olevilla esityksillä, joita palkansaajapuolella ei voida mitenkään hyväksyä ja ymmärtää, Ihalainen toteaa.
– Erityisen karheasti neuvotteluihin on suhtautunut paperiteollisuuden työnantaja. Metsäteollisuus ry:n toimintaa sopimuspöydässä ei voi parhaalla tahdollakaan tulkita rakentavaksi ja sopimukseen tähtääväksi. Päinvastoin työnantaja on pyrkinyt parhaansa mukaan provosoimaan palkansaajapuolta omilla tavoitteillaan, mm. nostamalla esille laajaa periaatteellistakin merkitystä omaavan kysymyksen sairasajan karenssista. Työnantajan tavoitteiden kovuudesta voi päätellä, ettei metsäteollisuuden tavoitteenakaan ole asiallisen neuvotteluratkaisun löytäminen neuvottelupöydässä.
Lentoemäntien ja stuerttien yhdistys SLSY on esittänyt lakkovaroituksen. Jos ratkaisua lentoemäntien ja stuerttien työehdoista ei saada aikaan, alkaa lakko lauantaina 12.3.
– Lentoliikenteessä on nyt syytä ponnistella, jotta valtakunnansovittelijalla olisi edellytykset jättää ensi viikolla esitys tilanteen ratkaisemiseksi. Lähtökohtana on oltava, että Finnair kohtelee lentoemäntiä ja stuertteja samalla tavalla kuin muitakin henkilöstöryhmiään. Liitolla on neuvotteluissa ollut varsin kohtuulliset tavoitteet: yleissitova työehtosopimus, tupon mukaiset korotukset sekä pelisäännöt ulkopuolisen työvoiman käytöstä. Näistä aineksista on mielestäni mahdollista löytää ratkaisu, jolla lakko voidaan välttää.
– Olisi myös toivottavaa, että niin paperiteollisuudessa kuin satamien ahtauksessa ja öljykuljetuksissa päästäisiin keskinäisin neuvotteluin eteenpäin ja löydettäisiin sopimusteitse ratkaisut auki oleviin kysymyksiin.
SAK:laiset alat, joilla käynnissä työehtosopimusneuvotteluja keväällä 2005