Perhe ja työ – mahdoton yhtälö?
Nykyperhe pääsee sovittamaan työtä ja vapaa-aikaa joustavammin toisiinsa kuin koskaan aiemmin. Perheet voivat kuitenkin huonosti: jos työtä on, sitä on liikaa tai pätkissä. Vaikka työelämä joustaisi, raha ja perinteet pitävät roolit tiukasti paikallaan. Esimerkiksi vain 2 % isistä käyttää oikeuttaan vanhempainvapaaseen.
Nettiradio Mikaelin uudessa työelämäkokonaisuudessa kysytään, mistä saisi perheille joustoa. Haastateltavina ovat mm. tutkija Riikka Kivimäki, SAK:n sosiaalipoliittinen sihteeri Mirja Janérus, yksinhuoltajaäiti Lilli Kilpinen, suunnittelija Markus Torkkeli ja Tevan puheenjohtaja Auli Korhonen.
Juttukokonaisuus on tuotettu yhteistyössä SAK:n Pirkanmaan aluepalvelukeskuksen kanssa ja sen on toimittanut Tampereella opiskeleva kesätoimitussihteeri Nina Kurki. Jutut löytyvät Nettiradio Mikaelin etusivulta osoitteesta www.yle.fi/mikaeli.