Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset PAU: Mainos- ja ilmaisjakeluyh…

Uutinen

PAU: Mainos- ja ilmaisjakeluyhtiöt eivät noudata alan yleissitovia työehtoja

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU

SAK:lainen Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU kritisoi voimakkaasti mainos- ja ilmaislehtien jakeluyhtiöiden toimintaa työntekijöitään kohtaan. Yhtiöt ovat tehneet keskenään niin sanotun keltaisen työehtosopimuksen, jonka mukaan maksettavat mainosten ja lehtien kappalekorvaukset ovat lähes neljä kertaa huonommat kuin PAU:n yleissitovassa työehtosopimuksessa. Jakeluyhtiöiden sopimuksessa ei lisäksi ole lainkaan takuutuntipalkkaa, mikä pahimmillaan supistaa jakajien tuntiansiot noin kahteen euroon.

Työtuomioistuin vahvisti viime kesäkuussa PAU:n solmiman viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen yleissitovuuden. Sopimuksessa on sovittu mm. mainos- ja ilmaislehtijakajille maksettavasta kappaleperusteisesta palkasta ja vähimmäistuntipalkasta. Jakeluyhtiöt ovat PAU:n mukaan kuitenkin kieltäytyneet maksamasta jakajille yleissitovan työehtosopimuksen mukaisia palkkoja.

Noin pari kuukautta sitten osoitteettomaan erillisjakeluun perustettiin nopealla aikataululla ”työntekijöiden” ja työnantajien etujärjestöt, jotka solmivat alalle uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen. Molemmissa etujärjestöissä valtaa käyttävät PAU:n mukaan käytännössä työnantajat, jotka nyt siis soveltavat työntekijöihinsä keskenään sopimiaan työehtoja.

Mainosten sekä ilmais- ja kaupunkilehtien jakelutyö on perinteisesti ollut tyypillistä pätkä- ja silpputyötä, jota tekevät usein lapset, opiskelijat ja maahanmuuttajat. Alan yhtiöiden palveluksessa työskentelee vuositasolla noin 15 000 jakajaa.

Lisätietoja mainos- ja ilmaislehtien jakajien työehtokiistasta löytyy PAU:n nettipalvelusta.