Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Paperiliitto järjestää kaksipä…

Uutinen

Paperiliitto järjestää kaksipäiväisen mielenilmauksen

Paperiliitto järjestää kaksipäiväisen mielenilmauksen

Paperiliitto järjestää ensi maanantaina ja tiistaina mielenilmauksen työpaikkojen puolesta Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityksissä. Työt pysähtyvät kahdeksi vuorokaudeksi 15.5. aamulla kello 6.00 ja jatkuvat 17.5. kello 6.00. Myös Sähköalojen ammattiliitto osallistuu mielenilmaukseen paperiteollisuudessa. Mielenilmauksen ulkopuolelle jäävät UPM:n Voikkaan tehdas ja Stora Enson Pankakosken tehdas.

– Työntekijät on asetettu useissa paperiteollisuusyrityksissä vaikeaan asemaan. Yritysten irtisanomisvaatimukset eivät ole realistisia. Työntekijöiden ponnistuksilla ja osaamisella, vähäisistä investoinneista huolimatta, on alan tuottavuutta nostettu viime vuosina nopeasti, toteaa Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen mielenilmauksen taustoista.

– Yritysten johtoelimissä on nyt herättävä näkemään kvartaalitaloutta pitemmällä tähtäimellä. Paperityöntekijät ovat syvästi loukkaantuneita saamastaan kohtelusta ja ryhtyvät mielenilmaukseen työpaikkojensa puolesta ensi maanantaina, jatkaa Ahonen.

Jouko Ahosen mukaan Suomessa on siirrytty johtamiskulttuuriin, jossa osakkeiden omistajat asetetaan etusijalle, vaikka oma henkilöstö on vuosikymmenten työllä rakentanut yrityksen omaisuuden. Hän pitää erittäin kyseenalaisena sitä, että irtisanomisista on taloudellista hyötyä perustaltaan terveille yrityksille.

Ahonen arvostelee myös parhaillaan käynnissä olevia yt-neuvotteluja. Niissä ei hänen mukaansa ole useinkaan annettu mitään arvoa työntekijöiden esittämille vaihtoehdoille, vaan kovat päätökset on tehty yrityksissä jo ennen varsinaisia yt-neuvotteluja.

Lisää Paperiliiton mielenilmauksesta liiton nettipalvelussa.