Paperiliitolta lakkovaroitus
Myös Sähköliitolta lakkovaroitus paperiteollisuuteen
Paperiliiton tes-neuvottelukunta päätti tänään jättää lakkovaroituksen koko paperiteollisuuden työehtosopimuksen soveltamisalueelle. Ellei alalle synny sopimusta ennen toukokuun puoltaväliä, alkaa lakko sopimusalan sellu- ja kemiantehtaissa sunnuntaina 15.5. klo 20. Lakko laajenee tarvittaessa paperi- ja kartonkikoneille maanantaina 16.5. klo 01 yöllä ja muihin työtehtäviin maanantaina 16.5. klo 05 aamulla.
Mahdollinen lakko toteutetaan määräaikaisena. Lakko päättyy keskiviikkona 18.5.2005 klo 06 aamulla, ellei sopimusta saada sitä ennen aikaiseksi.
Lakkovaroitus jätettiin, koska paperiteollisuuden neuvotteluissa ei yrityksistä huolimatta ole tapahtunut mitään edistystä. Paperiliitto on edelleen valmis neuvottelemaan alalle tulopoliittisen kokonaisratkaisun mukaisen sopimuksen. Työnantajia edustava Metsäteollisuus ry ilmoitti kuitenkin jo viime syksynä, ettei se paperiteollisuuden osalta halua mukaan tupo-ratkaisuun.
Metsäteollisuus ry on tuonut neuvottelupöytään useita nykyisen työehtosopimuksen huononnusesityksiä. Paperiliiton mukaan nämä alan kannattavuuden ja tuottavuuskehityksen kannalta epäolennaiset esitykset ovat jumiuttaneet neuvottelut siten, ettei liitolle ole jätetty vaihtoehtoja neuvottelujen edistämiseksi.
Myös Sähköalojen ammattiliiton hallitus jätti tänään lakkovaroituksen. Paperi- ja puumassateollisuuden sähköalan töitä koskeva lakko alkaa maanantaina 16.5. klo 06, ellei sovintoa sitä ennen saada aikaan. Mahdollinen lakko päättyy keskiviikkona 18.5.2005 klo 06.00.
Sähköliitto on käynyt Metsäteollisuus ry:n kanssa neuvotteluja paperi- ja puumassateollisuuden sähköalan työntekijöitä koskevasta työehtosopimuksesta.
SAK:laiset alat, joilla käynnissä työehtosopimusneuvotteluja keväällä 2005