Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset PAMin uudeksi puheenjohtajaksi…

Uutinen

PAMin uudeksi puheenjohtajaksi Ann Selin

Ann Selin. Kuva: PAM.

Palvelualojen ammattiliiton PAMin viime lokakuussa valittu edustajisto valitsi tänään liitolle uuden puheenjohtajan eläkkeelle jäävän Maj-Len Remahlin tilalle. Liiton puheenjohtajaksi valittiin PAMin Helsingin-Uudenmaan aluepäällikkö Ann Selin, 42.

Selin on ollut liiton palveluksessa jo vuodesta 1976, jolloin hän aloitti toimistotehtävissä silloisen Liikealan ammattiliiton keskustoimistossa Helsingissä. Selin on toiminut myös mm. Liikealan ammattiliiton alue-esimiehenä Helsingissä ja Jyväskylässä, liiton työsuojelusihteerinä sekä nuorisotoimitsijana.

PAMin 1. varapuheenjohtajaksi valittiin liiton sopimuspäällikkö Anssi Vuorio. Liiton 2.varapuheenjohtajana jatkaa Kaarlo Julkunen.

Edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Tradekan pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Ellen Helo. Helo toimi myös edellisen edustajiston puheenjohtajana.

PAMin järjestäytymis- ja syyskokous järjestetään Hartwall-areenalla 20. ja 21. marraskuuta. Lisätietoja kokouksesta löytyy PAMin netistä osoitteesta www.pamliitto.fi (valitse kohta Ajankohtaista).