PAMin Sari Majuri: Kauppojen aukiolon laajentaminen harkittava tarkkaan
SAK:n valtuuston kokous 21.-22.11.2008
Turkulainen valtuutettu Sari Majuri käytti parhaillaan Kiljavan opistolla käytävässä SAK:n valtuuston syyskokouksessa puheenvuoron suunnitellusta kauppojen sunnuntaiaukiolon laajentamisesta. Palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajia edustava Kaupan liitto ovat päässeet aukiolon laajentamisesta yhteisymmärrykseen.
– Aukiolon selkeyttäminen on kirjattu hallitusohjelmaan. On erittäin hyvä, että PAM on päässyt vaikuttamaan siihen, miten aukioloaikojen laajentaminen toteutetaan, Majuri sanoo ja korostaa, että PAM ei ole kuitenkaan aktiivisesti ajanut aukioloaikojen lisäämistä.
Majuri on tyytyväinen siitä, että neuvottelutuloksessa huomioitiin PAMin tavoitteita: sunnuntaityö on vapaaehtoista ja siitä voi kieltäytyä muun muassa perhesyihin vedoten.
PAMin jäsenistä osa on tyytyväisiä aukiolon laajentamiseen, mutta osa vastustaa sitä.
– Meidän alalla ongelmana on liian lyhyet ja pirstoutuneet työajat. Osa jäsenistämme katsoo, että sunnuntaiaukiolon laajeneminen tarjoaa mahdollisuuksia lisätunteihin.
Harri Lindblom, RVL: Paikallinen sopiminen haasteena
Rautatievirkamiesliitolla on yksi edustaja SAK:n valtuustossa. Tällä kertaa paikalla on VR:n liikenteenohjauksessa työskentelevä varavaltuutettu Harri Lindblom. Hän osallistuu ensimmäistä kertaa SAK:n valtuuston kokoukseen. Oman mausteensa kokoukseen toi puheenjohtaja Lauri Ihalaisen ilmoitus jättää puheenjohtajan tehtävä ensi kevään valtuustossa.
Uudelta puheenjohtajalta Harri Lindblom toivoo halua ja kykyä uudistaa SAK:ta niin, että se pystyy entistä paremmin vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
– Paikallinen sopiminen lisääntyy ja työpaikkatasolla päätetään yhä useammista työehtoasioista. Tämä muuttaa SAK:n roolia ja vaatii palkansaajien edunvalvojilta rautaista ammattitaitoa, Lindblom pohtii.
Häntä mietityttää, miten solidaarisuuden käy paikallisen sopimisen lisääntyessä.
– Repeävätkö palkkaerot myös SAK:laisen ay-liikkeen sisällä? Niin ei soisi käyvän, onhan solidaarisuus ay-liikkeen perusarvoja.
Tuija Linna-Pirinen, JHL: Kuntien tilanne huolestuttava
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n edustajan Tuija Linna-Pirisen mielestä hallituksen olisi peruttava ensi vuodelle suunnitellut tuloveronkevennykset. Hän toivoo, että tällainen viesti lähtee myös SAK:n valtuustosta.
– Veronkevennysten sijaan valtion olisi tuettava kuntia, jotta ne selviävät taloustaantumasta.
Linna-Piristä huolestuttaa erityisesti vuosi 2010. Hänen mukaansa kunnat selviävät vielä jotenkuten ensi vuodesta, mutta vuosi 2010 näyttää todella synkältä.
Linna-Pirinen on mukana Hyvinkään kunnallispolitiikassa. Hän sanoo, että ensi vuoden talousarviota laaditaan epävarmassa tilanteessa. Jos työttömyys lähtee kasvuun, se heijastuu melko nopeasti myös kuntien verokertymään. Laskusuhdanteessa kuntapalveluiden tarve yleensä kasvaa.
– Se on vaikea yhtälö. Toivoisin, että hallitus huomioisi tämän. Kuntapalveluiden toimivuus on asia, joka koskettaa lopulta kaikkia kansalaisia.