Palkkatulojen osuus on supistunut jyrkästi Norjassa
Norjassa palkkatulojen osuus kaikista tuloista oli viime vuonna 52 prosenttia. Vuonna 1998 osuus oli 69 prosenttia. Ammatillisen keskusjärjestön LO:n pääekonomisti Stein Reegård sanoo palkkatulojen osuuden romahduksen kuuluvan globalisaation huolestuttaviin puoliin.
”Globalisaatio lisää yritysten ja niiden omistajien valtaa työntekijöiden kustannuksella”, Reegård toteaa LO-Aktueltissa.
Hän muistuttaa, että huolimatta palkkatulojen osuuden pienenemisestä reaalipalkat ovat viime vuosina selvästi kasvaneet. Kymmenessä vuodessa palkkasumma on noussut 70 prosenttia, mutta samassa ajassa pääomatulot ovat paisuneet peräti 170 prosenttia.
Läpi 1970- ja 1980-lukujen aina vuoteen 1998 asti palkkatulojen osuuden nousut ja laskut vuorottelivat suhdanteen mukaan. Nousukaudella se laski, laskukaudella nousi.
Reegårdin mielestä palkkatulojen osuuden kasvu olisi oikeudenmukaista ja tärkeätä erityisesti tulevien eläkkeiden kohtuullisen tason turvaamiseksi. Hän pitää palkkatulojen osuuden kasvattamista vaativana tavoitteena. Oikeistopuolueiden painostuksen edessä hallituksella on täysi työ omaisuusveron ja pörssiosakkeiden vaihtoveron säilyttämisessä, Reegård arvelee.
Palkkatulojen osuuden kasvattamiseen ei ole olemassa yksinkertaista ratkaisua, mutta asia on LO:n työlistalla ja siihen varmasti vielä palataan, Reegård lupaa.