
Palkansaajien ääni kuuluviin
Palkansaajajärjestöjen yhteinen Ääniä Suomesta -kampanja kehottaa vaaliuurnille EU-vaaleissa. Suomalaisen palkansaajan ääni halutaan kuuluviin Euroopan unionissa.
Edellisten EU-vaalien alla ei juuri käyty keskustelua palkansaajille tärkeistä tavoitteista, eivätkä palkansaajien asiat ole edenneet kuluneella parlamenttikaudella.
– Jotta palkansaajien ääni kuuluisi myös Euroopan unionissa, on tärkeää, että palkansaajat myös äänestävät vaaleissa, korosti PAMin puheenjohtaja Ann Selin kolmen palkansaajakeskusjärjestön ja noin 60 liiton yhteisen kampanjan avauksessa.
Viime parlamenttivaaleissa jätti äänestämättä noin 60 prosenttia suomalaisista. Nyt ammattiliitot toivovat äänestäjiä uurnille, jotta palkansaajien asioiden käsittely EU:ssa saisi vauhtia.
Ann Selin on huolissaan, että sääntelyn purkamisen nimissä nyt EU:ssa ollaan purkamassa työntekijöiden minimisuojaa. Hän arvosteli myös komissiota yliolkaisesta suhtautumisesta työntekijöiden asioihin. Nyt on komissio ensimmäisen kerran pannut jäihin eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten yhteisesti neuvottelemia säädöksiä.
Palkansaajajärjestöjen eurovaalikampanja Ääniä Suomesta näkyy netissä, facebookissa ja twitterissä. Toukokuussa pystytetään tapahtumateltta suurimpiin kaupunkeihin kahdeksi päiväksi ja lisäksi palkansaajajärjestöt osallistuvat Eurooppalaisen Suomen kiertueelle.