Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Paikallisiin parannustalkoisii…

Uutinen

Paikallisiin parannustalkoisiin vauhtia

Matti Huutola

SAK hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola:

Paikallinen sopiminen on työmarkkinapolitiikan kestoaihe. Se on esillä myös tupoissa, esimerkiksi voimassaolevassa on viime keväänä kartoitettu paikallisen sopimisen käytäntöjä sopimusalakohtaisesti. Parhaillaan Turun yliopistossa ollaan teettämässä tutkimusta paikallisen sopimisen yleisyydestä, käytännöistä ja juridiikasta.

Turkulaisen tutkimuksen väliaikatiedoista (HS 18.12.06) käy ilmi, että työpaikoilla solmitaan usein tulospalkkausta koskevia paikallisia sopimuksia, joihin molemmin puolin ollaan tyytyväisiä. Juuri tätä sopimista palkansaajapuoli on koettanut saada ohjeistettua myös työehtosopimuksin, mutta työnantajajärjestöt eivät ole halunneet periaatteista sopia.

Niinpä työpaikoilla yhä laajemmin sovitaan tulos- ja voittopalkkioista oma-aloitteisesti, ja hyvä niin. Ay-liike ei ole jarrumies, kun paranevista tuloksista sovitaan sopimuskauden aikana osia työntekijöille. Nyt voimassaoleva tupo antaa kyllä liikkumavaraa yrityskohtaisiin palkankorotuksiin ja kannustimiin, joissa optioiden lailla vain taivas on kattona.

Omat tutkimuksemme kertovat, että työpaikkakohtaisessa palkkasopimisessa työntekijäpuoli on useammin aloitteentekijä kuin työnantaja, joka sekin on omiaan vauhdittamaan kehitystä oikeaan suuntaan.

Turkulaiset olivat myös havainneet, että sopiminen on laajinta työpaikoilla, joissa työntekijät kokevat, että heillä on vaikutusmahdollisuuksia. Juuri tätä turvallisuuden ja sopimuskulttuurin kehittämistä SAK:lainen ammattiyhdistysliike ajaa: lait ja työehtosopimusjärjestelmä antavat perustan sekä perälaudat, ja paikallista sopimista käytetään työpaikan ominaispiirteiden huomioimiseen.

Tältä pohjalta voidaan kehitellä paitsi palkkausta myös työn organisointia, molempien osapuolten hyväksi joustavia työaikoja ja monenlaisia työssä viihtymistä edistäviä ratkaisuja. Kehittynyt työpaikka vetää työntekijöitä puoleensa, ja näillä työpaikoilla olemme havainneet myös hyvää taloudellista kehitystä.

Paikallinen sopiminen laajenee, voimistuu ja ulottuu uusille sopimisalueille, mikäli lähtökohtana yritystason sopimiselle on kehittäminen eikä voimassaolevien sopimusten huonontaminen.