Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Pääseekö duunari koulutukseen?…

Uutinen

Pääseekö duunari koulutukseen? – Eipä juuri

Työnantaja koulutti viime vuonna SAK:laisten alojen työntekijöistä vain kahta viidestä.

SAK:n työolobarometrin mukaan julkisella sektorilla työskentelevät työntekijät osallistuvat työnantajan kustantamaan koulutukseen jonkin verran yksityisellä sektorilla työskenteleviä useammin.

– Vielä kaksi vuotta sitten joka toinen duunariammatissa oleva sai työnantajan maksamaa koulutusta, joten tilanne työpaikoilla on heikentynyt selvästi, huomauttaa SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila.

Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön kehittämispäällikkö muistuttaa, että työntekijäammateissa mahdollisuudet työnantajan tarjoamaan koulutukseen ovat jo lähtökohtaisesti olleet heikommat.

– Työpaikoilla koulutetaan toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä, mutta ei duunareita. Trendin osoittaa esimerkiksi Tilastokeskuksen aikuiskoulutustutkimus 2012. Toimihenkilö pääsee koulutukseen kaksi kertaa ja ylempi toimihenkilö melkein kolme kertaa useammin kuin työntekijä.

Antila ihmetteleekin, miksi yrityksissä ei edelleenkään ymmärretä duunarien kouluttamisen tärkeyttä.

– Tuottavuus syntyy yrityksen jokaisella askelmalla, johdosta suorittavaan työhön. Koulutus on tärkeää kaikille.

Kahden vuoden välein julkaistava SAK:n barometri osoittaa myös uuden, huolestuttavan trendin: nuoret ja vanhemmat työntekijät osallistuvat koulutukseen keskimmäisiä ikäryhmiä harvemmin.

– Koulutuskuoppa saattaa vaikuttaa jo pian kilpailukykyyn ja tuottavuuteen. Kehitys on tällä hetkellä päinvastaista kuin mitä suomalaiset yritykset tarvitsisivat tuottavuutensa parantamiseksi.

– Digitalisaatio ja muut työelämän muutokset nostavat työtehtävien vaatimuksia. Menestyksen takaa henkilöstö, jolla on riittävästi tietoa uusien työtapojentapojen omaksumiseen ja tuotekehitykseen.

Innolink haastatteli SAK:n Työolobarometriin puhelimitse yhteensä 1 200 vastaajaa helmi–maaliskuussa 2016. Tulosten virhemarginaali on vajaa kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

SAK:n työolobarometri 2016

SAK:n aikuiskoulutusuudistus