Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Osatyökykyisten työllisyyttä t…

Uutinen

Osatyökykyisten työllisyyttä tuettava enemmän

Raili Perimäki

Nyt tärkeää työpanosta valuu hukkaan

Työt on voitava järjestää työpaikoilla niin, että myös osittain työkykyiset voivat jatkaa työelämässä nykyistä paremmin. Osatyökykyinen tarvitsee tuekseen vahvan työterveyshuollon, vastuullisen työnantajan sekä osaavan ja aktiivisen tukiverkoston työpaikalla.

– Suomessa on työkyvyttömyyseläkkeellä joukko työkykyisiä ihmisiä, jotka ovat jääneet työmarkkinoiden ulkopuolelle. Syynä on työmahdollisuuksien puute, joka johtuu ennakkoluuloista ja korostuneesta tehokkuusajattelusta työmarkkinoilla, toteaa SAK:n työympäristöasiantuntija Raili Perimäki.

– Ehkä myös suhtaudumme terveyteen ja työkykyyn liian ahtaasti. Osittain työkykyisissä piilee kuitenkin suuri voimavara, jonka avulla Suomen työllisyysaste saataisiin nousemaan – jos yhteiskunnassa riittää tahtoa, Perimäki muistuttaa.

Selvitys osatyökykyisten asemasta työmarkkinoilla: sairaan ahdas kategoria

SAK:ssa on julkaistu osatyökykyisten työmarkkina-asemaa tarkastellut selvitys, jossa on vertailtu Suomen ja Saksan kuntoutusjärjestelmiä. Molemmissa maissa pyritään kuntouttamaan sairastunutta ja pitämään hänet työelämässä – toistaiseksi aika heikoin tuloksin. Esimerkiksi Suomessa työkyvyttömyyseläkeläiset ovat vanhuuseläkkeen saajien jälkeen suurin eläkkeen saajien ryhmä. Suomen työikäisistä 8,4 prosenttia saa työkyvyttömyysetuutta, kun OECD-maiden keskiarvo on 5,7 prosenttia.

Selvityksen mukaan Suomen ja Saksan toimintatavat poikkeavat toisistaan aika lailla. Saksassa työntekijän kuntouttaminen työpaikalla muodostettavan tukitiimin avulla on lakisääteistä. Lain noudattamatta jättämisestä ei kuitenkaan seuraa sanktiota. Löytyisikö lakisääteisyydestä potkua Suomenkin kuntoutustoimiin, kunhan sanktioista huolehditaan? Myös kannustimia täytyy toki olla: suoria taloudellisia kuntoutustukia työnantajan panosta vastaan täytyy painottaa entistä enemmän.

– Toisaalta meillä on paljon erilaisia tukimuotoja jo nyt sekä työntekijälle että työnantajalle. Niistä pitäisi vain tiedottaa nykyistä tehokkaammin, Perimäki korostaa.

Selvityksen teki SAK:lle korkeakouluharjoittelija Emilia Mikkonen.

SAK:n selvitys: Sairaan ahdas kategoria. Työkykyisenä työkyvyttömyyseläkkeelle? (pdf)