Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Nuorten koulutustakuu saatiin …

Uutinen

Nuorten koulutustakuu saatiin hallitusohjelmaan

Saana Siekkinen

Hallitusohjelma SAK:n silmin

Hallitusohjelma sisältää koulutuspolitiikan osalta monia tärkeitä asioita, joita SAK kannattaa.

– Erityisen ilahduttava on lauseke, jonka mukaan jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan opiskelupaikka ja samalla tavoitteeksi on asetettu, että vuosikymmenen loppuun mennessä 90 prosentilla 20&#;821124-vuotiaista on perusasteen jälkeinen tutkinto. Tämä on myös SAK:n edustajakokouskauden keskeinen tavoite, iloitsee SAK:n koulutus- ja työvoima-asioiden päällikkö Saana Siekkinen.

Kyseenalaista Siekkisen mukaan on sen sijaan se, että opetustoimen rahoitusta ollaan supistamassa hallituskauden aikana, ammatillisen koulutuksen osalta 28 miljoonalla.

– Opiskelupaikan turvaaminen koko perusopetuksen päättävälle ikäluokalle ja koulutuksen kehittäminen tulee olemaan vaikeaa, kun rahoitus samalla pienenee, toteaa Siekkinen.

Myös aikuiskoulutukseen kohdistuu säästötoimia.

– Toisaalta on hyvä, että tutkintoa vailla olevien aikuisten opintomahdollisuuksia parannetaan, tutkintomaksut poistetaan heidän osaltaan ja että näyttötutkintojärjestelmää vahvistetaan. Nämä toimet vastaavat SAK:n tavoitteita elinikäisen oppimisen tasa-arvoisesta toteutumisesta koko aikuisväestölle, Siekkinen toteaa.

Toisen asteen ja ammatillisen koulutuksen osalta Siekkinen näkee hallitusohjelman positiivisena.

– Lupaukset ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistamisesta sekä oppisopimuskoulutuksen kehittämisestä jatkavat edellisen hallituskauden aikana käynnistyneitä hankkeita, joissa SAK on ollut mukana.

Työelämän muutostilanteissa tarvitaan koulutusta

– Hallitusohjelmassa on koulutuspoliittiset toimet työelämän muutostilanteissa ja uudelleentyöllistymisessä nostettu keskeiselle sijalle. Rakennemuutoksiin on kyettävä reagoimaan paikallisesti myös koulutuspolitiikan keinoin. Erityisen tärkeää on, että hallitusohjelmassa on useita toimia, joilla halutaan parantaa työssä olevien aikuisten mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen läpi työuran, Siekkinen arvioi.

Kattava koulutusverkko nähdään hallitusohjelmassa suomalaisen osaamisen perustana.

– Periaate on kannatettava, mutta samalla tulee huolehtia siitä, että tarjottu koulutus palvelee aidosti opiskelijoiden ja työelämän tarpeita. Osaamisen ennakoinnin merkitys tulee jatkossakin olemaan keskeisellä sijalla, Siekkinen toteaa lopuksi.

SAK:n asiantuntijat arvioivat tässä kesän 2011 artikkelisarjassa hallitusohjelmaa eri kanteilta. Muut sarjan artikkelit löytyvät oikean palstan linkkien kautta.