Norjan LO:n ilmastostrategia tuottaa tuloksia
Norjassa ammatillinen keskusjärjestö LO on tyytyväinen vuosi sitten hyväksymänsä ilmastostrategian tähänastisiin tuloksiin. Puheenjohtaja Roar Flåthen näkee järjestön vaikuttaneen merkittävästi muun muassa rautateiden ja muun joukkoliikenteen aseman vahvistumiseen sekä ympäristöystävällisen energian tutkimusvarojen lisäämiseen.
LO:n aloitteesta yrityksissä ollaan aloittamassa ilmastonmuutosta torjuva yhteistyö. Keskusjärjestöt ovat sopineet yhteistyön kehyksistä, ja moni yritys on jo ilmoittautunut mukaan koehankkeisiin. Lisäksi LO:n ehdotus ympäristöteknologianeuvoston perustamiseksi on toteutumassa.
Luottamushenkilöille ja rivijäsenille on valmistettu ilmastokysymysten kurssiohjelma ja -materiaalia. Paraikaa niitä koekäytetään. Koulutus toteutetaan paikallisella tasolla.
Flåthen on tyytyväinen myös vuoropuhelun kehitykseen ympäristöjärjestöjen kanssa. LO aikoo voimistaa osallistumistaan ilmastokeskusteluun edettäessä kohti järjestön edustajakokousta toukokuussa 2009.
LO:n mukaan järjestön ilmastostrategia on herättänyt runsaasti mielenkiintoa kansainvälisessä ay-liikkeessä. Tanskan LO on norjalaisten inspiroimana laatinut oman ilmastostrategiansa.