Nokian keskityttävä luomaan uutta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen on huolissaan Nokian yrityskaupan vaikutuksesta työllisyyteen. Kauppa voi kuitenkin kääntyä työntekijöiden kannalta myönteiseksi, jos Microsoft pitää lupauksensa työn säilymisestä Suomessa ja Nokia käyttää kauppasumman viisaasti.
– Nokian puhelintoiminnan myynti Microsoftille oli yllättävä ja raju uutinen. Vielä on mahdotonta sanoa, mitä vaikutuksia myynnillä on työllisyyteen Suomessa. Valitettavasti työntekijöiden kokemukset vastaavista aikaisemmista yritysjärjestelyistä eivät ole olleet kovin hyviä, Matti Tukiainen toteaa.
Tukiainen toivottaa Microsoftin tervetulleeksi työllistämään suomalaisia. Toimitusjohtaja Steve Ballmer kertoi tänään, ettei Microsoftilla ole suunnitelmissa siirtää työtä Suomesta muualle ja yhtiön datapalvelinkeskus sijoitetaan Suomeen.
Tukiaisen mukaan Nokialla on kaikki edellytykset kääntää yrityskaupan myötä muuttunut roolinsa uudenlaiseksi kasvuksi, jolloin kauppa lopulta kääntyisi suomalaisten tieto- ja viestintäteknologian osaajien eduksi.
– Nokian on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ollut suomalaisen innovaatioteollisuuden lippulaiva. Toivon siltä nyt samanlaista rohkeutta panostaa tutkimus- ja innovaatiotoimintaan kuin mitä yritys teki 1990-luvulla. Se on tärkeää myös Nokian vanavedessä menestykseen nousseiden yritysten ja alihankkijoiden työntekijöille.
Matti Tukiainen toivoo, että Nokia käyttää saamansa kauppasumman viisaasti uuden luomiseen eikä osakkeenomistajien osinkoihin.
– Suomeen on saatu Nokian menestyksen aikana valtavasti osaamista, johon on hyvä sijoittaa. Myös valtion on oltava tässä työssä mukana.
Lisätietoja
Työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen, SAK, puh. 0400 600 099