Nettivetoomuksessa on edelleen ruuhkaa
SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteinen vetoomus hallituksen eläkepäätöksen muuttamiseksi on kerännyt tähän mennessä jo yli 65 000 allekirjoittajaa. Allekirjoitushalukkuus on ollut niin suurta, että Adressit.comin palvelin on aika ajoin ruuhkautunut ja kaikki halukkaat eivät ole päässeet vetoomusta allekirjoittamaan.
Palvelimen ruuhkautumisen vuoksi jotkin allekirjoittajat ovat saaneet myös virheellisiä ilmoituksia, joissa kerrotaan nimen jo esiintyvän listassa, vaikka näin ei olekaan. Jos näin on käynyt, kannattaa odotella ruuhkan hiljenemistä ja käydä katsomassa myöhemmin, onko nimi virheilmoituksesta huolimatta jo siirtynyt nettivetoomukseen ja tarvittaessa allekirjoittaa vetoomus uudestaan.
Palkansaajajärjestöt ovat toimittaneet myös paperisia vetoomuksia mm. työpaikoille. Nettivetoomus löytyy osoitteesta www.adressit.com/elakepaatos.