Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Miksi Lahden postikeskuksen ty…

Uutinen

Miksi Lahden postikeskuksen työt siirretään Helsinkiin, Helsingistä työtä ulkoistetaan Filippiineille?

SAK:n Hämeen aluetoimikunta pitää Itellan ilmoitusta siirtää postin käsittelytyöt Lahdesta Helsinkiin ja Vantaalle vastuuttomana. Aluetoimikunta jätti asiasta kannanoton 22.5.2013.

Itella työnantaja on ilmoittanut siirtävänsä Lahdesta käsittelyn työt Helsinkiin ja Vantaalle 1.7 alkaen. SAK:n Hämeen aluetoimikunta pitää Itellan ilmoitusta siirtää postin käsittelytyöt Helsinkiin ja Vantaalle vastuuttomana. Vielä alkuvuodesta on ollut esillä töiden siirtäminen Orimattilan Pennalasta Lahden Kujalaan, entisen Transpointin tiloihin, jonne Itellan kuljetukset keskitettiin.

Töiden siirto pääkaupunkiseudulle on ollut täysi shokki alueen työntekijöille. Hämmästyttävää on että Itella ei tässä tapauksessa ymmärrä hyödyntää Lahden ja Pennalan logistiikkakeskuksen maantieteellisesti keskeistä sijaintia.

Maan hallitus on kehysriihessä korostanut uusien työpaikkojen luomista ja irtisanomisten välttämistä. Mielestämme on irvokasta, että nyt valtion omistama Itella on irtisanomassa väkeään. Missä on omistajan, valtion, vastuu tässä asiassa? Asiaan liittyy myös se, että Helsingin postikeskuksen ja Oulun käsittelytehtävistä videokoodausta ollaan ulkoistamassa ja siirtämässä, Kaukoitään Filippiineille!

Itella on ollut esillä puhtaan ympäristön puolesta, on markkinoitu esimerkkinä hiilineutraali kirje. Nyt kirjeitä ja paketteja tullaan kuljettamaan edestakaisin Lahden ja Helsingin välillä. Merkittävä osa Lahdesta lähetetyistä kirjeistä on kuitenkin osoitettu Lahteen ja ympäristön alueelle. Kuinka hiilineutraalia ja ympäristöystävällistä tämä toiminta on?

Yt-neuvottelujen piirissä olevasta 47 työntekijästä yli 50-vuotiaita lähes puolet. Heistä melkein kaikki ovat tehneet koko työuransa Postissa/Itellassa. Kuinka tämän ikäiset ihmiset saadaan Lahdessa työllistettyä? Lahden seudun työttömyys on jo ennestään maan korkeimpia 15,8 %, koko maan keskiarvon ollessa 11 %.

Lisätietoja