Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Metallin Vuorenmaa kiirehtii t…

Uutinen

Metallin Vuorenmaa kiirehtii tupopäätöstä

Tupopohjasta pidettävä kiinni

Tulopoliittisen kokonaisratkaisun jatkosta tulisi päättää jo hyvissä ajoin, patistaa Metallityöväen Liiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa. Hän esittää, että tuponeuvotteluissa sovittaisiin myös liittokohtaisista ongelmista.

Vuorenmaan mukaan tuponeuvottelujen lähtökohdasta eli kansantalouden keskimääräisestä tuottavuuslaskelmasta tulee pitää tiukasti kiinni. Hän tyrmää Teollisuuden ja Työnantajain TT:n esityksen, jonka mukaan tästä tulisi luopua. Tilalle on esitetty yrityskohtaisia tuloksia.

– Sehän tarkoittaisi, että kaikki puheet solidaarisesta palkkapolitiikasta ja tasa-arvoeristä voitaisiin unohtaa, Vuorenmaa sanoo.

TT:n esitys johtaisi hänen mukaansa myös siihen, että liittosovellutuksissa matalampiin palkkoihin ei voisi enää tehdä tasokorotuksia. Pidemmällä ajanjaksolla pienten työpaikkojen työntekijät joutuisivat eriarvoiseen asemaan kuin suurten työpaikkojen työntekijät.

Tupon jatkosta tulisi Vuorenmaan mukaan sopia mieluiten jo ensi vuoden syksyllä.

– Liittokierrokselle siirtymistä ei tarvitsisi vetää ihan viime tinkaan. Jos tupolle ei löydy edellytyksiä, pystyttäisiin rauhallisesti keskittymään liittokohtaiseen kierrokseen.

Ensi keväänä työmarkkinaosapuolet kokoontuvat tarkastelemaan taloustilannetta ja tuporatkaisun toteutumista. Alakohtaiset riidat ansiokehityksestä on ratkaistava silloin elokuun loppuun mennessä. Tämä ajankohta sopisi Vuorenmaan mukaan tuporatkaisullekin.

– Kun kokoonnutaan arvioimaan mennyttä, samalla voisi katsoa myös tulevaisuuteen.

Mieluummin raamitupo kuin työryhmät

Tupojen linjaa tulisi Vuorenmaan mukaan joustavoittaa.

– Pitäisi sopia tällainen raamitupo, jonka sisällä liitoilla olisi mahdollisuus ratkaista liittokohtaisia asioita, jotka eivät kuitenkaan ylittäisi niitä talouden raameja.

Tuponeuvottelussa työnantajat pitävät nyt tiukasti kiinni pottiajattelusta eivätkä ole halukkaita neuvottelemaan esim. palkkarakenneuudistuksista.

– Ratkaisuja voisi tehdä toisella tavalla. Nyt vedotaan siihen, että koska tupossa ei lue jotain kohtaa, sitä ei myöskään voida ratkaista.

Kiistojen siirtäminen erillisiin tupotyöryhmiin ei ole Vuorenmaan mukaan välttämättä hyvä ratkaisu. Hän painottaa, että työnantajien vetoaminen jatkuviin neuvotteluihin velvoittaa myös tuloksiin.

– Pitäisi myös ratkaista sopimuskausien aikana niitä ongelmia.

Tupossa sovittiin lukuisista työryhmistä, joihin kiistoja siirrettiin. Vuorenmaa sanoo odottavansa tuloksia suurella mielenkiinnolla.

– Jos ratkaisuihin ei pystytä, voi ihan hyvin sanoa, että ei ole kysymys jatkuvista neuvotteluista, vaan enemminkin jatkuvasta asioiden siirtelemisestä eteenpäin.

UP/Birgitta Suorsa